Lukuhetki: Sanna Manderin Avain hukassa



Joulunpyhät ovat olleet oikeaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden juhlaa! Yhteisen loman kunniaksi haimme kirjastosta vinon pinon hyviä kirjoja, eivätkä pukin tontut olleet unohtaneet kirjalahjoja tänäkään vuonna.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut, Sanna Manderin Avain hukassa tarttui mukaamme kirjastosta. Kirjaa selatessani mietin, mahtaisikovatko ikäryhmäasiantuntijani innostua kirjasta vai tuomitsisivatko sen "liian vauvamaiseksi" niin kuin toisinaan käy.

Runomittaan kirjoitettu teos kuitenkin toimi hyvin ja sen huumori osui juuri siihen ytimeen, mistä koululaisvitsien kulta-aikaa elävät lapseni ammentavat makeimmat naurunremakkansa. Nauratti kyllä äitiäkin.

Kirjassa tutustutaan kerrostalon persoonallisiin asukkaisiin. Toiminnan moottorina on avain, jota porukalla etsitään. Lopussa avain löytyy, ainakin jos on riittävän tarkkasilmäinen.



Kaikenkirjavan henkilökaartin suosikiksi nousi perheessämme Barbarossa, jolla on aina kaikki ojossa. Jopa ajatukset ovat aakkosjärjestyksessä. Ironiantajuiset lapset varmaan huomasivat heti eron omaan kotiinsa! 

Riemukkaissa ja värikylläisissä kuvissa riittää ihailtavaa useammallekin katselukerralle. Kuvitus on yhtä aikaa raikas ja moderni, mutta toisaalta kuvissa on jotakin mukavan retroa. Luulenkin, että ainakin meidän reilusti kolmekymppisten ja sitä vanhempien on helppo löytää visuaalisesta ilmeestä tuttuja ja turvallisia, omasta lapsuudesta muistuttavia elementtejä.

Avain hukassa on sukupolvi- ja sukupuoliryhmien rajat ylittävä lukukokemus. Kuvituksen, simppelin idean ja lyhyiden runojen vuoksi kirja toiminee erinomaisesti vauvojen ja taaperoiden kanssa, mutta erinomaisen huumorinsa ansiosta teos viihdyttää myös isompia lukijoita. Ennen kaikkea kyseessä on hyvän mielen kirja. Kannet sulkiessa lukijan ja kuulijoiden huulilla kareilee hymy.

Sanna Mander: Avain hukassa (Nyckelknipan)
Kustantamo S&S 2017
42s.


Kommentit