Suvi Piiroinen: Menetetyt


Suvi Piiroisen Menetetyt on pyörinyt lukulistoillani jo jonkin aikaa ennen kaikkea heimoaatteellisista syistä. Kuopiolaistunut kirjailija on kotoisin Itä-Suomesta ja  hänen dekkarinsa sijoittuvat Joensuuhun. En ole lukenut kirjailijan esikoisteosta Pahaa parempi, mutta kiittävää palautetta korviini kyllä oli kantautunut jo ennakkoon. Täytynee lukea sekin, sillä Menetetyt oli todella sujuva ja hyvinkirjoitettu teos, ja tämän voin sanoa ihan ilman savolaista kotiinpäinvetoa!

Joensuulaiset poliisit joutuvat selvittämään tapahtumavyyhteä, joka paljastuu verenhimoisen sarjamurhaajan tekosiksi. Myös erään poliiseista, Rob Peuran, perhe joutuu välillisesti kärsimään murhaajan teoista. Väinö Rossi kollegoineen on siis jo valmiiksi vereslihalla yrittäessään saada syyllistä kiinni, eikä tilannetta helpota ollenkaan se, että murhaaja muuttuu kokoa ajan verenhimoisemmaksi ja uhreja alkaa löytyä kiihtyvällä tahdilla. Poliisin tutkimukset polkevat paikallaan, palaten kuitenkin aina uudestaan kymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin.

Teoksessa on joitakin sellaisia tapahtumia, jotka usein toimivat minulla luotaantyöntävinä elementteinä. Esimerkiksi  muutama uhri heittää henkensä niin puistattavalla tavalla, että olisin saattanut jättää kirjan kesken, ellei asioiden käsittely olisi ollut suurimman osan ajasta niin humaania ja kieli lentävää luettavaa.

Satuin jokin aika sitten kuulemaan sellaisenkin mielipiteen, ettei dekkariromaani voi sisältää erilaisia tasoja, ottaa validisti kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun tai kuvata syvällisesti ihmismielen liikkeitä. Viihdettä, mitä viihdettä! Yksipuolista ja ohutta kuvausta!

Potaskaa, sanon minä! Edellä mainitut piirteet toki pitävät paikkansa harmittavan monen teoksen kohdalla (myös muiden kuin dekkarien), mutta esimerkiksi Piiroinen onnistuu erinomaisesti yhdistämään erittäin koukuttavan, ahmimalla lukemaan pakottavan, juonenkuljetuksen herkkään ja ajatuksia herättävään henkilökuvaukseen. Aivan erityisesti pidin (varo, juonipaljastus!) siitä, miten Piiroinen kuvasi Robin ja hänen tyttärensä hidasta toipumista ja selviytymistä äidin ja puolison äkillisestä ja traagisesta kuolemasta. Myös poliisien työyhteisö ja yksittäiset henkilöt tuntuivat jotenkin helpommin lähestyttäviltä ja inhimillisemmiltä kuin dekkareissa yleensä. Ehkä jotain kertoo jo sekin yksityiskohta, että poliiseista puhutaan (ja he puhuttelevat toisiaan) etunimillä: Väiski, Maria, Tommi, Rob ja niin edelleen. Keskinäistä välittämistä kuvattiin tavalla, josta tuli lämmin olo.

Ansiokasta oli myös oikeudenmukaisuuden ja kostonhalun pohdinta ja kuvaus. Aika samanlaista pohdintaa muuten oli taannoin lukemassani Jyri Paretskoin Nimettömässä. Aivan erilainen aihe, mutta samantapaista tematiikkaa ja eettistä vuoropuhelua lukijan ja kirjan henkilöhahmojen kanssa.

Kuten aiemmin mainitsin, romaanin juoni oli erittäin koukuttava ja imeydyin tarinan pyörteisiin heti ensi sivulta alkaen. Myös hyvä kieli edesauttoi kirjan parissa viihtymistä. Ennen kaikkea Piiroisen tekstiä oli helppo ja miellyttävä lukea. Piirre, jonka olen huomannut toistuvan monilla siviiliammatiltaan opettajana työskentelevillä kirjailijoilla. Ehkä se johtuu siitä, että heidän ammattitaitoaan on esittää asiat selkeästi ja ymmärrettävästi, saada kuulija ja lukija kiinnostumaan ja ymmärtämään viesti. Tässä Piiroinen onnistuu erinomaisesti ja on siitä huolimatta kaukana "latteasta tai yksinkertaisesta dekkarikielestä", mitä se sitten ikinä onkaan.

Suvi Piiroinen: Menetetyt
Myllylahti 2017
317s.

Kommentit

Suositut tekstit