Blogistanian kirjapalkinnot: Amman äänet



Perinteisesti Blogistanian äänestyksiin tulee kirjailtua jos minkälaista perustetta sille, miksi äänestin, niin kuin äänestin. Tällä kertaa jätän selitykset väliin. Lyhyestä virsi kaunis.

Amman lukuhetki osallistuu äänillään kahteen kategoriaan:

Blogistanian Finlandia

3 pistettä
Minna Rytisalo: Lempi

Kyseessä on vuoden 2016 kirjallinen tapaus.


2 pistettä

Rannelan kieli on nautittavaa. On hienoa lukea tekstiä, joka on yhtäaikaisesti sujuvaa ja ilmaisuvoimaista.



1 piste 

Paflagonian perilliset on maaginen, osin painostava, painajaismainen, ahdistavakin teos, joka kuitenkin on myös äärimmäisen kaunis, hallittu ja hillitty kokonaisuus.







3 pistettä

Siitä olen kuitenkin yksiselitteisen varma, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän nautin juuri tällaisesta kirjallisuudesta. Kirjallisuudesta, joka yhtä aikaa viihdyttää, koskettaa ja toisaalta haastaa omia käsityksiä, joko itsestä tai sitten jostakin muusta. Liane Moriartyn Nainen joka unohti täyttää kaikki nämä kriteerit. Aivan loistavaa luettavaa siis. Suosittelen.




2 pistettä
Tragediassa on shakespearelainen sointi.




1 piste

Sodassa ja rakkaudessa sisältää huikaisevan hienoja kohtauksia, sellaisia, jotka saavat kirjojen sivut rypistymään lukijan eläytyessä tapahtumiin kämmenten lihaksia jännittäen. Paljon rumaa, paljon kaunista. Runsaasti nokkelaa ja hauskaa sanailua, paljon ääneen lausumatonta, rivien väliin jäävää tuskaa ja kauhua.






Kommentit

  1. Lempi <3

    Paflagonian sain juuri kirjastosta, odotan kiinnostuksella.

    VastaaPoista
  2. Tämän ehdokaslistan nähtyäni tahdon ehdottomasti lukea ainakin tuon Sodassa ja rakkaudessa.

    VastaaPoista
  3. ❤️ Lempi ❤️ Paflagonian sain jo kirjastosta, mutta juuri nyt kaipaan valoisia ja lempeitä kirjoja, joten vähän myöhemmin sen pariin... :)

    VastaaPoista
  4. Hyvä lista! Rytisalosta ja Rannelasta olen samaa mieltä. Cleaven kirja kiinnostaa.

    VastaaPoista
  5. Frau olisi ollut minunkin kakkoseni. Hieno kirja!

    Tuo Paflagonian perilliset kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  6. Muut olen listaltasi lukenut paitsi Dickerin. Mukava tavata listaltasi Cleaven romaani, se on omallani, samoin Lempi. Kutkuttavia kirjoja kummatkin!

    VastaaPoista
  7. Lempi minullakin. Frau on mennyt ohi, kannattaisi varmaan lukea.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti