Kirjakantti - vielä kerran!

Kirjakantista on vierähtänyt jo useampi viikko, mutta syksyn kiireiden viimein hellittäessä kaikista tiukinta otettaan, olen vältellyt koneen ääreen asettumista kuin ruttoa. Nyt otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja aloin perkaamaan omaa ja Olavi Rytkösen kuva-arkistoa. Oma arkistoni on nimittäin laihanlainen, sillä aikani meni hyvin pitkälti live-lähetyksiä tehden (videot löytyvät Kirjakantin FB-sivuilta), mikä oli hauskaa, uutta, mukavaa ja uskoakseni myös tarpeellista lisäsisällön tuottamista. Paitsi, että tapahtumia pääsi seuramaan livenä myös kotikatsomoista, on itsestäkin ollut mukavaa palata fiilistelemään tapahtumia vielä videoiden kautta. Käykää siis ihmeessä tutustumassa kuva- ja videotarjontaan, jos ette vielä ole sitä tehneet!

Tänä vuonna Kirjakanttia vietettiin teemalla Tiedosta taidetta. Teema nousi varsin luontevasti vuoden takaisten inspiroivien Kirjakantti-keskustelujen pohjalta ja eli sekä täydentyi sopivasti vuoden mittaan. Viimeiset ohjelman osaset lyötiin lukkoon aivan loppumetreillä! Tämä kuvastaa mielestäni hyvin koko tapahtumaa. Vaikka ohjelmaa suunnitellaan ja hiotaan valtaosa vuodesta, löytyy suunnittelutyöryhmästä myös aitosavolaista lupsakkuutta, intoa ja rohkeutta jättää tilaa onnellisille sattumille. Ja niissä sattumissa on usein kaikista makeimmat aromit.

Tänä vuonna Kirjakanttia vietettiin keskiviikosta sunnuntaihin, mutta itse ehdin menoon mukaan perjantaina ja lauantaina.

Perjantai 18.11.
Riitta Väisänen etualalla, Petra Lisitsin-Mantere taustalla. Kuva Olavi Rytkönen

Kirjakantin avajaiset käynnistyivät vauhdikkaasti ja riemukkaasti Riitta Väisäsen ja Petra Lisitsin-Mantereen musiikilla. Huiman potpurrin jälkeen kenellekään ei jäänyt varmasti epäselväksi, että tätä kirjallisuustapahtumaa vietetään tärkeilyvapaalla vyöhykkeellä. Suunnittelutyöryhmämme puheenjohtajan Soili Meklinin avauspuheen jälkeen Savonia-raadin puheenjohtaja Varpu Puskala esitteli tämänkertaiset Savonia-ehdokkaat: Antti Heikkinen (Matkamies maan), Sirpa Kähkönen (Tankkien kesä), Martta Rossi (Vesi mustaa valoa), Markku Rönkkö (Hajaannus), Asko Sahlberg (Pilatus) ja Virve Sammalkorpi (Paflagonian perilliset).

Savonia-ehdokkaat 2017. Kuva Olavi Rytkönen
Olen ehtinyt lukea ehdokkaista puolet, eli Heikkisen, Kähkösen ja Sammalkorven teokset ja pitänyt niistä kaikista. Kaikki kolme ovat myös niin erilaisia, että vaikeapa on lähteä veikkaamaan voittajaa. Lisäksi ovat vielä nämä kolme muuta, potentiaalista menestyjää nekin. Olen tämän sanonut ja sanon nytkin: Savonia-raadin ehdokasasettelu on useimmiten ilahduttavan raikas. Nytkin mukana on perinteisen romaanikirjallisuuden lisäksi myös spekulatiivista fiktiota ja lyriikkaa. Siinä missä Heikkinen on syntynyt vuonna 1985, on Rossi puolestaan vuoden 1929 tyttöjä. Ikähaarukkakin on vaikuttava!

Vielä toistaiseksi hallitseva Savonia-mestari Karo Hämäläinen piti tyylilleen uskollisena hauskan, viihdyttävän ja myös elähdyttävän puheenvuoron.

Vuoden 2016 Savonia-voittaja Karo Hämäläinen. Kuva Olavi Rytkönen.

Lisää juhlavuutta tilanteeseen toi Pohjois-Savon taidepalkinnon luovuttaminen kirjailija-kustantaja Tatu Kokolle monipuolisesta, rohkeasta ja uusia latuja avaavasta työstä kulttuurin hyväksi. Aivan oikeaan osoitteeseen meni!

Pohjois-Savon taidetoimikunta palkitsi Tatu Kokon. Kuva Olavi Rytkönen.
Mediaryhmä Amma, Ola ja Piia.



Lauantai 19.11.

Lauantaina kirjabloggaajat jakoivat jo perinteiseen tapaan kirjavinkkejä. Mukana olivat Kirjakko ruispellossa-, Lukuhumua-, Kirjanurkkaus- ja Tuulevin lukublogi -blogien pitäjät.

Vinkkaajat tositoimissa. Kuva Olavi Rytkönen.



Mielenkiintoisesta ohjelmasta ehdin kuuntelemaan riemastuttavan ja koskettavankin Kirjakäräjät, jossa Tatu Kokko, Marja-Leena Tiainen ja Antti Heikkinen keskustelivat tuomari Veijo Tarukanteleen johdolla. Taas kerran toteutui Kirjakantin taika: yleisöstä nousee lähes poikkeuksetta ihmisiä jakamaan ajatuksiaan, muistojaan, syvimpiä tuntojaan ja keskustelu kiipeää uusille ulottuvuuksille. Yhtä välitöntä, lämmintä ja hyväksyvää tunnelmaa en ole kirjallisuustapahtumissa kokenut kuin Kirjakantissa vuosittain!

Käräjät käynnissä. Syytetyt kuuntelevat kiltisti tuomaria! Kuva Olavi Rytkönen.

Toinen pääkirjaston salin keskustelu, johon ehdin mukaan oli Anne Heikkisen luotsaama Tuula-Liina Variksen ja Heikki Turusen haastattelu. Variksen Huvila odottaa lukemistaan ja toivottavasti ehdin siihen perehtyä ennen joulua. Turusen kirjailijahahmo taas on kiinnostanut aivan uudella tavalla luettuani viime vuonna ilmestyneen Turjailija-elämäkerran. Oli hauska seurata keskustelua, jossa näki, että kirjailijat tunsivat toisensa pitkältä aikaa ja olivat tottuneita esiintymään yhdessä. Leppoisa, kotoisa tunnelma vallitsi siis tässäkin keskustelussa, vaikka aiheet olivatkin välillä tummia.

Kuva Olavi Rytkönen.

VB-valokuvakeskuksella on saatu jo muutamana vuonna viettää sykähdyttäviä hetkiä Kirjakantin iltaohjelmassa. Niin myös tänä vuonna Martti Merenmaa -illassa. Aivan tilaisuuden aluksi jaettiin Merenmaan stipendi nuorelle kirjailijalle, ja kuinka ollakaan, se meni itseoikeutetusti Antti Heikkiselle. Tässä vaiheessa on paikallaan alleviivata sitä, kuinka paljon palkintoja ja ehdokkuuksia jaettiin Kirjakantti-viikonlopun aikana. Kuopion kaupungin tiedotteessa mainittiin, että kaupunki haluaa palkinnoilla profiloitua kirjallisuusmyönteisenä kaupunkina. Myös tulevan Savonia-palkinnon suuruutta korotettiin 12 000 euroon. Vallitsevina taloudellisina kovien arvojen aikoina nostan varauksetta hattua kaupungin suuntaan tällaisista periaattellisista linjauksista ja toivon, että ne näkyvät myös esimerkiksi kirjastojen ylläpitoon osoitetuissa määrärahoissa.

Pekka Niiranen onnittelemassa Heikkistä.

Martti Merenmaasta elämäkerran kirjoittanut Sauli Uhlgren oli myös paikalla ja Sari Siltavuoren haastattelemana hän kertoi kirjan kirjoitusprosessista ja Merenmaasta itsestään. Tilaisuudessa saatiin myös kuulla Seppo Kurosen säveltämiä Merenmaan runoja.

Sauli Uhlgren ja Sari Siltavuori


Ilta VB:llä jatkui Matti Mäkelän luennolla, mutta siinä vaiheessa itse poistuin Muikkuravintola Sampoon valmistautumaan Tarinatiskiin. Pauli Hanhiniemen haastattelusta ja kirjasta olenkin jo kirjoittanut tuoreeltaan täällä. 

Kuva Olavi Rytkönen.
Ilmassa oli suoranaista urheilujuhlan tuntua. Sampon ainutlaatuinen atmosfääri ja rento jutustelu sekä kanssakäyminen yleisön ja kirjalijoiden kesken toimi erinomaisesti. Tarinatiski oli ensimmäinen laatuaan, mutta toivottavasti ei viimeinen!
Matti Mäkelä

Jouni Tossavainen

Antti Heikkinen ja Heikki Turunen
Tatu Kokko puhuu, yleisö kuuntelee.

Kuten huomaatte, muistoni ovat kovin positiivissävytteiset. Itse tekemää on tietysti helppo kehua. Parannettavaakin varmasti aina löytyy, mutta pääpiirteissään olen kyllä erittäin ylpeä pienellä rahalla, mutta suurella sydämellä, lähes yksin omaan talkoovoimin tuotetusta tapahtumasta. Ensi vuoteen siis!

Ps. Savonia-voittaja julkaistaan 2.1. klo 17. Tilaisuus on Kuopion kaupungintalon juhlasalissa ja kaikille kiinnostuneille avoin.
















Kommentit