Jyri Paretskoi: Shell's Angles ja beibit


Jyri Paretskoin Noparin Shellin kulmilta ponnistava kaveriporukka koheltaa nyt jo kolmannessa nuorten romaanissa. Henrin, Rudin, Samun ja Millan mopojengin tarina jatkuu totuttuun tapaan poikamaisen hyväntuulisena. Mopot pärisevät, kaverit heittävät herjaa paikoin aika rankastikin, ajatukset seikkailevat tuon tuostakin tytöissä, mutta sekaan mahtuu myös vakavampaa asiaa, suuria tunteita ja aitoa ystävyyttä.

Paretskoi on oikeastaan melkoinen mestari. Yleisilmeeltään Shell's Anglesin läpändeeros on suorastaan untuvankevyttä höttöä. Sillä on toki arvo, erityisesti nuoria lukijoita silmällä pitäen, jo itsessään, mutta todellisuudessa se toimii kavalana sumuverhona, jonka taakse kirjailija kätkee kovia aiheita. Niihin on totuttu jo aiemmissa kirjasarjan osissa ja tällä kertaa aikuisuuden ja vastuunoton tummat pilvet kerääntyvät nuorten taivaalle entistä voimakkaammin. Juonesta ei sen enempää, mutta kuten kirjan nimestäkin ilmenee, beibiasioista on kysymys. On pieniä beibejä ja isoja beibejä ja molemmat saavat nuoret mietteliäiksi. Millaiseen vastuunottoon 15-vuotias on valmis? Parisuhteeseen? Vanhemmuuteen? Mielessä alkavat pyöriä myös peruskoulun jälkeiset kuviot. Mitä sitä haluaisi lähteä opiskelemaan ja entäs jos tyttöystävä muuttaa toiselle paikkakunnalle? Ja voiko netti-ihastukseen luottaa, voiko ihana misu ollakin todellisuudessa keski-ikäinen mies?

Savon Sanomien sinänsä myönteisessä arviossa ihmeteltiin, tekevätkö 15-vuotiaat mitä tahansa saadakseen nähdä tytön rinnat. Myös eilen Kirjakantin Kirjapaini-keskustelussa rinnat herättivät keskustelua. Aihe on epäilemättä kirjan viiteryhmälle keskeinen, mutta vähän harmittaa, että tämän kirjan kohdalla huomio kiinnittyy niin paljon tisseihin. Kyseessä on kuitenkin yksi, sinänsä hauska, episodi romaanissa, jonka todellinen arvo on jossakin muualla. Paretskoi kirjoittaa nuorten kielellä, mutta ei sorru alatyyliin. En ole teini-ikäinen poika, enkä ole koskaan ollutkaan. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että nuoret, niin tytöt kuin pojat, ovat ottaneet Shell's Anglesit omakseen. Se on erinomainen saavutus.

Ehkä romaanissa jossakin kohdassa vilahtavat tissit. Huomattavasti enemmän kuvataan kuitenkin vahvaa tunnetta. On ystävyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, pakokauhua tulevan edessä, ihanan hullaannuttavaa ihastusta, lapsuuden loppua. Sumuverhonsa takana Paretskoi laittaa nuoren miehen syöttämään vauvanukkea julkisella paikalla, puhumaan ja pussaamaan, sanoittaa nuoren miehen tunteet sekä antaa luvan itkeä kun siltä tuntuu. Syntymässä on kokonaan uudenlainen miehuuden malli kotimaiseen nuortenkirjallisuuteen. Hyvin tehty, Jyri.

Jyri Paretskoi: Shell's Angles ja beibit
Karisto 2015
311s.
Arvostelukappale

Kommentit