Sinä inspiroit minua



Opetan asiakkaitani kehumaan itseään. Kaikki lähtee siitä, että tunnistaa omat vahvuutensa ja uskaltaa sanoa ne myös ääneen. Kun itsensä kehuminen onnistuu, on luontevaa kehua toisia. Suomessa kehutaan ihmisiä aivan liian vähän. Enemmän ollaan osoittelemassa sormella, jos joku tekee pienen virheen. Tai jos ei tekisikään, niin ainakin voi sanoa, että ensi kerralla voit tehdä tuonkin sitten paremmin. Tämä ankea suhtautuminen johtunee osittain siitä, että itseäänkään ei saa kehua. Ihminen voi olla tyhmä, ilkeä ja vaikka mitä, mutta auta armias, jos omakehu haisee, sitä ei niin vain saakaan anteeksi! Pyh, sanon minä! Kuljetaan rohkeasti rinta rottingilla ja muistetaan kiittää myös muita pienistäkin asioista, se nostaa hymyn väkisinkin huulille, varsinkin näinä harmaina päivinä!

Tämä alustuksena sille, että blogeissa kiertää aivan ihana haaste, joka saisi kyllä levitä blogien ulkopuolellekin. Jutun jujuna on kehua vuolaasti kolmea blogia, joista itse saa inspiraatiota. Minä sain viestikapulan hurmaavalta Elleniltä. Ja silläkin uhalla, että tämä olisi nyt itsensä kehumista, liitän Ellenin kehut tähän, jotta voin käydä niitä aina vaivatta lukemassa silloin kun uskonpuute tai yleinen henkinen littanuus vaivaa.

Amman lukuhetki ja valloittava Aino-Maria. Amman tekstit ovat syviä ja raikkaita, olet ihana, Amma! Blogin ulkoasu on jotain aivan upeaa! Amman lukuhetkeä lukiessa voi vain nauttia ja ajatella, että kuinka me kirjabloggaajat olemmekaan onnekkaita, kun meillä on hänet! Näin hänet Kirjamessuilla livenäkin, mutta en ehtinyt jäädä juttelemaan, toivottavasti ensi vuonna!

Noin. Jätän sen vain tähän. Kiitos, Ellen. Näillä sanoilla elän pitkään!

Sitten koittaakin paras ja samalla vaikein osuus, nimittäin välittää terveiset kolmelle itseä inspiroivalle blogille. Varmasti jokainen tähän haasteeseen jo osallistunut on kirjoittanut siitä, kuinka vaikeaa on valita vain kolme blogia. Huomasin nyt, että se on vielä paljon vaikeampaa kuin ennalta ajattelinkaan, sillä on niin monenlaisia blogeja, jotka inspiroivat eri tavoilla ja niitä on mahdotonta laittaa "paremmuus"järjestykseen.

Siispä päätin valita kolme blogia niiden ominaisuuksien perusteella, joita toivoisin hippusen verran lisää itsellenikin.

Ilo ja innostuminen: Lukutoukan kulttuuriblogi

Lukutoukan kulttuuriblogin Krista, jos kuka, rakastaa kirjoja ja innostuu aina yhtä paljon luettuaan hyvän kirjan tai bongattuaan uuden, kiinnostavan kirjailijan. Kristan blogi on täynnä rakkautta kirjoihin ja hyvää lukutuulta. En näin äkkiseltään muista lukeneeni yhtään kyynistä kirja-arviota hänen kirjoittamanaan. Kiitos Krista valoisuudestasi!

Suorapuheisuus ja omaperäisyys: Morren maailma

Morren suorapuheisuuden ja täräkkyyden mainitseminen tuntuu suorastaan kliseiseltä, sillä se usein peittää alleen sen, että Morren maailma on oikeasti muutenkin hieno blogi kuin pelkän tiukkasanaisuuden osalta. Joka on kerran Morren blogissa käynyt, muistaa sen taatusti myös myöhemmin. Morre lukee kirjoja monipuolisesti, mutta tuo meidän tavisten tietoisuuteen paljon sellaista kirjallisuutta, mikä muuten menisi ihan ohi. Muutenkin kyseessä on sellainen kirjallisuuden monitoiminainen, että sitä ei voi muuta kuin ihailla. Fanitan sinua, Morre!

Satiiri ja kirjallisuuskeskustelu: Kirjasfääri

Jos kirjamaailmassa on kiinnostava ilmiö, skuuppi tai pinnan alla kuplii, on takuuvarma juttu, että Kirjasfäärin Taika on vainunnut sen jo ajat sitten ja kirjoittanut aiheesta mehevän postauksen. Taika ei turhia säästele, vaan revittelee säälimättömästi kun huomaa tilaisuuden tulleen. Mutta jos tekstejä raaputtaa satiiria syvemmältä, saa huomata, että pohjalla on tiukkaa asiaa ja asiantuntemusta. Taika on aina ajan hermolla. Go Taika, go :)

Tässä siis kolme blogia, jotka inspiroivat minua. Krista, Morre ja Taika, toivon, että jaatte hyvää mieltä eteenpäin tämän haasteen myötä!

Ps. Olen kiitollinen tästä haasteesta senkin takia, että painiskelen vielä Kirjakantin jäljiltä yleisen luku- ja elämäjumin kanssa. Mutta kyllä tämä tästä, pikkuhiljaa!

Kommentit

  1. Meni roska silmään heti aamusta. Kiitos, Amma! <3

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä mainio haaste! Kehumista tosiaan voisi yhteiskunnassamme harrastaa enemmänkin. Facebookissa törmäsin "Kehu kollega päivässä"-haasteeseen. "Kehu ystävä päivässä" olisi myös kiva. Haastan kaikki kehumaan toisiaan vaikka Facebookissa! :)

    VastaaPoista
  3. Oh my! Voi kiitos näistä kehuista <3
    Ja kiitos viimeisestä. Oli todella hienoa! <3

    VastaaPoista
  4. Tuo kehumisjuttu on ihan totta, ihmisten pitäisi kyllä kehua toisiaan enemmän!

    VastaaPoista
  5. Kiva haaste! Olen aina miettinyt miksi suomalaiset ovat niin huonoja kehumaan itseä tai toisia. tämä haaste on askel oikeaan suuntaan!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti