Kaksijakoinen toukokuu


Tämä toukokuu jakautui voimakkaasti kahteen osaan niin kelien kuin lukemisen osalta. Alkukuusta oli aikaa olla aktiivinen lukija ja bloggaaja, vaikka puutarha alkoi jo viekoitella puoleensa. Jälkimmäinen puoli kuukaudesta vierähtikin ulkona, lämmöstä ja auringosta nauttien. Olen huomannut olevani sisätilalukija, ulkona en osaa keskittyä lukemiseen. Alkukuusta olin siis kovin ahkera lukija, loppukuusta äärimmäisen laiska. Keskiarvo lienee siis mukavan tyydyttävä :)

Siihen olen hirvittävän tyytyväinen, että tässä kuussa esittelin kovin monentyyppisiä kirjoja. Romaaneja luin vain kolme ja näistäkin yksi oli pienoisromaani. Se neljäs on ollut minulla kesken jo kaksi viikkoa, mutta kyllä minä sen ennen juhannusta saan luettua!
Nämä luin:
Jari Tervon Jarrusukka
Paula Havaste: Kolme käskyä
Katri Rauanjoki: Muuri

Toukokuun loppupuolella luinkin sitten kolme tieto- ja/tai kuvateosta.
Anu Silfverberg: Äitikortti
Olga Temonen: Emäntänä Olga
Freddie Mercury: The Great Pretender. A Life in Pictures

Tiedän toistavani itseäni, mutta minulla on aina erityisen onnistunut olo, kun saan tuotua hyviä asiakirjoja blogissa esille. Olen huomannut, että romaani jättää minut helpommin kylmäksi kuin esimerkiksi asiaproosa. Vaikka tietokirja ei koskettaisi tai olisi erityisen hyvä, siitä yleensä kuitenkin oppii jotakin uutta. Keskinkertainen tai jopa huono romaani jättää karvaamman jälkimaun.

Luetaan siis myös tietokirjoja, ystävät, vaikka kieltämättä helteiset kelit houkuttelevat ainakin minua kevyemmän kirjallisuuden pariin.

Olemme lähdössä kesäkuun lopulla mieheni kanssa Lontooseen. Siispä ainakin brittikirjallisuutta on luvassa myös blogissa. Mitähän muuta, no se selviää sitten! :)

Ihanaa, aurinkoista kesälomaa suvilaitumille kirmaaville sekä onnea valmistuville!

Kommentit

  1. Ihanaa matkaa teille! Minä olen paahtanut kirjojen kanssa lukulasit huurussa, mutta viime aikoina lukutahti hidastunut puolella. Välillä näin.

    VastaaPoista
  2. Lontoo on ihana paikka ja brittikirjallisuudella ihan oma soppensa sydämessäni... luulenpa tämän aurinkoisen kelin vähän verottavan luettuja sivua, jollei sitten onnistu pääsemään rauhassa rannalle kirja kainalossa ;-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti