Tukku haasteita!

Minua on viime viikkoina muistettu lukuisilla haasteilla, kiitoskiitoskiitos! Vastaaminen on jäänyt, koska olen ollut niin kiireinen. Tiedättekö, ennen kuin minulla oli omakotitalo, haaveilin pihasta, jossa lueskelisin suunnilleen näin:


Todellisuudessa kynnän, kylvän, haraan ja istutan, levittelen muoveja ja siirtelen kiviä. Varokaa siis kaikki omasta pihasta haaveilevat, tämä on yhtä suurta bluffia kaikki!

Mutta nyt kun mies on työmaalla, lapset nukkuvat ja jostakin syystä itseäni ei vielä väsytä, ajattelin hoitaa rästiin jääneet haasteet pois alta. Ottakaa siis mukava asento, tässä menee jonkin aikaa!

***

Ensiksikin sain Paulalta Luen ja kirjoitan -blogista Jos minä saisin päättää -haasteen. Haaste on pöyristyttävän vapaamielinen ja laaja ja täten siksi melkein mahdoton vastattava, mutta ehkäpä jotain keksin.

JOS MINÄ SAISIN PÄÄTTÄÄ...
1. Poikani 3-vuotisuhma menisi jo ohi.
2. Tai vaihtoehtoisesti haluaisin lehmän hermot.
3. Joku saisi niin lapseni kuin mieheni toteuttamaan vanhaa viisautta: vie mennessäs, tuo tullessas.

Mutta mitäs näistä maallisista, 1 ja 3 saattavat joskus jopa toteutuakin. Jos mennään pienen pesämme ulkopuolisiin asioihin:
4. Rautakauppojen asiakaspalvelu ei muistuttaisi erehdyttävästi Spede Pasasen kuulua sketsiä.
5. Eettinen päteminen ja sosiaalisen statuksen nostaminen omalla erinomaisuudella jäisivät pois muodista.
6. Pehmeämmät arvot ja pienemmän puolustaminen tulisivat aidosti muotiin.
7. Ihmiset osaisivat käytöstavat.
8. Maamme teillä ei ajelisi ainoatakaan rattijuoppoa.

Näitähän tulisi vaikka millä mitalla, kun nyt vauhtiin kerran pääsin. Mutta eiköhän näidenkin toteuttamisessa ole jo riittävästi haastetta ;) Lämmin kiitos Paulalle!

***

Pihi nainen muisti minua Rakkautta on -haasteella, tänk juu sinnekin! Haasteesta kerrotaan seuraavaa:
 Rakkautta on... -sarjassa on ajatuksena koota kaikkia pieniä rakkaudesta kertovia tekoja arkielämässä. Melkoisen imelää, mutta minusta on ajoittain ihanaa pysähtyä ajattelemaan, millä hyvinkin pienillä eleillä osoitamme rakkauttamme lähimmäisiämme kohtaan. Rakkaudenosoitukset voivat olla puolisoa, äitiä, isää, sisaruksia, lemmikkiä tai vaikka itseään kohtaan. Tärkeintä on vain tuntea saavansa ja antavansa rakkautta. Teot eivät kaipaa selittelyä, vain se on tärkeää, että sinä itse tunnet sydämessäsi jotain niiden pienten tai vähän suurempien eleiden, hetkien, tekojen, ajatusten kautta.

Rakkautta on... olla mainitsematta siitä itseäsi suunnattomasti ärsyttävästä asiasta, mitä rakkaasi tekee jatkuvasti. Joskus ne sanat voi nielaista!
Rakkautta on... Kun hän tekee minulle kaakaon ja muistaa, että haluan sen vain lievästi sekoitettuna.
Rakkautta on ... Kun syli on täynnä ja naama märkä pusuista. Kun yöllä on ahdasta ja hiki kahden tuhisijan painautuessa kylkiin kiinni. Pienet kasvot ikkunassa katsomassa kun lähdet ja taas ikkunassa, kun tulet.

***

 11 asiaa -haasteen olen puolestani saanut sekä Jaanalta että Elma Ilonalta. Suuret kiitokset!
Ensin Jaanan kysymykset:
1. Muistorikkain päiväsi? 
Molempien lasteni syntymät ovat piirtyneet mieleen hyvinkin tarkkaan.

2. Kesäsuunnitelma numero 1. 2012?
Olemme lähdössä heti kesäkuun alussa mökkeilemään Etelä-Suomeen. Muutenkin odotan kesää malttamattomana, sillä saamme lomailla tänä kesänä paljon yhdessä.

3. Kesäbiisisi, vai onko sinulla sellaista?
Tähän on vain yksi vastaus: Anna Hanskin Tule poika uimaan!

4. Mitä sinulle tulee ensimmäiseksi mieleen sanasta Venäjä?

Historia. Tänä päivänä täytynee varmaan mainita myös jääkiekkotappio, vaikken itse jääkiekkoa seuraakaan.

5. Kirjasto, kirjakauppa vai antikvariaatti/kirpputorit, toisin sanoen mistä hankit kirjasi?

Kaikista näistä!

6. Paras paikka Suomessa?
Oma koti. Myös oma ja miehen koti Pielavedellä ovat rakkaita.

7. Milloin opit lukemaan?
Muutama päivä ennen kouluun lähtöä 6-vuotiaana. Ellen ihan väärin muista, ensimmäinen sana (nimiä lukuunottamatta) oli kana.

9. Mitä historia sinulle merkitsee?
Historia on ammatti, harrastus ja elämänasenne. Tarkastelen oikeastaan kaikkia elämän asioita, tapahtumia ja ilmiöitä historian kautta.

10. Mitä urheilua harrastat mieluiten ja miksi?

Kävelylenkkeilyä, uimista ja tanssimista. Syksyllä aloitin myös voimajoogan, josta pidin paljon. Olen liikkujana leppoisa ja sitkeä, en tykkää yhtään mistään reuhtomisesta, pumppaamisesta tai höseltämisestä.

11. Lempielokuvasi?
Kaikki Charlie Chaplinen elokuvat. Esimerkiksi Diktaattori ja Nykyaika ovat kertakaikkisen nerokkaita, hauskoja mutta myös koskettavia teoksia.

***

Sitten Elma Ilonan kysymyksiin:
1. Mikä sää (tai muu luonnonilmiö) sinä olisit?
Jaahas, olisin kirkas ja tyyni kesäilta, missä kuikat huutelisivat. Mutta kauempana taivaalla olisi muutamia ukkospilviä muistuttelemassa, että tyyni käy yleensä myrskyn edellä.
2. Minkä väristä vaatetta ei vaatekaapistasi löydy?
Sinapinkeltaista ja lohenpunaista. Molemmat ovat kuuluneet inhokkeihini, mutta nyt olen huomannut himoitsevani jotakin jälkimmäisen väristä...
3. Mitä sellaista haluaisit oppia, mitä et vielä osaa? 
Paljonkin! Haluaisin oppia vieroksumaan kaikkea makeaa.
4. Kerro jokin kokemasi Felix Culpa (= onnekas vahinko).
Melkein kaikki tärkeät ja merkittävät asiat ovat olleet sellaisia! Ihan alkaen tapahtumasta, josta alkoi pitkä kehitys, jonka seurauksena aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa liki 12 vuotta sitten.
5. Nimeä yhdestä kolmeen sarjakuvahahmoa, joista pidät.
Aku Ankka ja Kamujen kissa ja koira. En edes tiedä niiden nimiä. Okei, myönnän, etten tunne sarjakuvia yhtään.
6. Rakkain musiikkimuistosi?
 Muutamat laulut, joita perheenjäsenet ja sukulaiset ovat minulle lapsena laulaneet. Erityisesti erään vanhemman sukulaisen laulamat vanhojen suomifilmien iskelmät ovat sellaisia, joita hellin mielessäni.
7. Millä kulkuneuvolla tekisit unelmalomasi? (Juna, laiva, lentokone, kuumailmapallo, jalat... muu, mikä?)
Olemme usein puhuneet junamatkasta Euroopan halki. Tämä tuli siis mieleen vasta sitten kun olimme ylittäneet perinteisen reili-iän!
8. Katso ympärillesi huoneessa, jossa olet. Jos saisit pitää vain yhden siellä olevista tavaroista, mikä se olisi?
Keittiö: vanha kuparinen kahvipannu, jonka olen saanut lapsuudenkotoani.
9. Jos tietäisit kuolevasi huomenna, mitä nauttisit viimeiseksi ateriaksi?
Varmaan pizzaa super-extrajuustolla :)
10. Onko lasisi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä?
Useimmiten täynnä.
11. Mieleenpainuvin paikka, jossa olet lukenut kirjan?
Olin opiskeluaikana kesätöissä kotiseutumuseossa, jossa oli joskus päiviä, ettei vieraita käynyt yhtään. Luin valtavassa tuvassa, 1800-luvun amerikkalaismallisessa keinutuolissa useita kirjoja.

***

Huh, hikeä otsaltani pyyhkien totean, että nyt olen suorittanut kaikki tähänastiset velvoitteeni. Omien kysymysten keksimiseen ei puhtini taida tällä kertaa riittää. Mutta kaksi edeltävää haastetta on tervetullut kuka tahansa lukija itselleen nappaamaan!

Nyt taidan pestä hampaat ja mennä lukemaan tuota kuvassa olevaa kirjaa, mitä jo eilen pääsin vähän ulkoiluttamaan. Ihan varauksettoman ihastunut en ainakaan vielä toistaiseksi ole, se väliaikatietona kerrottakoon!



Kommentit

  1. Mainio haastekooste, kiitos! Tästä tuli hyvä mieli.

    Yksi samankaltainen Felix Culpa löytyy täältäkin, vaikka yhteisiä vuosia ei noin monta vielä olekaan takana. :) Myös ihanat rakkaudenosoitukset olet listannut!

    VastaaPoista
  2. Kiitos hienoista vastauksista! "Kirkas ja tyyni kesäilta, missä kuikat huutelevat..." *kylmät väreet*
    Sinapinkeltaista ei minultakaan löydy, yöks!
    Tuollaisen kesätyön huolisin minäkin. Kiitos vinkistä ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos vastauksistasi, olit todella urakoinut ;)

    Minä haaveilen myös junamatkasta läpi Euroopan vähän vanhan ajan tyyliin, mutta jotenkin tämä nykyaika on niin kiireinen, ettei siihen muka ole aikaa. Junamatkailu olisi myös ekologisesti lentämistä paljon parempi vaihtoehto. Ehkä vielä joskus!

    VastaaPoista
  4. Minullakin on näitä haasteita ehtinyt kertyä rästiin - lukeminen, kirja-arviot sekä toisten blogien lukeminen ja kommentoiminen menevät aina edelle, kun bloggaamiseen jäävää aikaa jaetaan. Kuitenkin on aina kiva, kun joku muistaa, ja tuo 11 kysymystä -haaste on oikeasti hauska, kun siinä tulee uusia, erilaisia kysymyksiä eikä aina niitä lempivärejä ym. Jonain päivänä urakoinut siis minäkin :).

    VastaaPoista
  5. Hauska haastepostaus: monta kärpästä yhdellä istumalla :D

    Jos minä saisin päättää-haaste taitaapi olla minulta lähtöisin täältä: http://opuscolo-kirjastakirjaan.blogspot.com/2012/01/jos-mina-saisin-valita-lauantailauseita.html

    Hauskaa, miten asiat saavat siivet.

    VastaaPoista
  6. Oi, miten hyviä päätöksiä, jos vain sinulla olisi tarpeeksi valtaa ja voimia ;-D! Haaveet totautuvat. Meidän on uskottava niin.

    Kysymyshaasteet minuakin odottavat. Kevät on juuri tuota puuratha-aikaa, ettei todella ennätä jalkoja pöydällä lepuutella! Mutta voi, miten ihanaa aikaa tämä onkaan!!!

    VastaaPoista
  7. Amma, omakotitalo ja puutarha ovat elämäntapa, jotka vievät kaiken ajan. Tunnen ylläpitäväni isoa maatilaa...Ilalla kaadun sänkyyn kuin kuollut.

    Luin kaikki vastauksesi läpi, mutta mieleen jäivät vain toiveesi, että et pitäisi makeasta eli sama täällä. Ja minulla myös lohenpunainen on väri, jota ei löydy vaatekaapista.

    Tiedän mitä luet nyt;-) Se kirja ei ole sellainen jota luetaan jossain lastne syötön ja vaipan vaihdon välissä. Nautinto on suurempi, kun siihen keskittyy...hitaasti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti