keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Elisabet Aho: Sisar


Eletään vuotta 1918. Helsingin valtauksen jälkeisinä sekasortoisina päivinä Diakonissalaitokselle ilmestyy pahoin loukkaantunut nainen, joka muistaa elämästään vain välähdyksiä. Koska hänellä ei ole paikkaa mihin mennä, hän jää auttamaan diakonissoja loputtomassa työssään punaorpojen ja -leskien täyttämässä kaupungissa.

Elisabet Ahon Sisar on jaettu kolme osaan: ensimmäisessä päähenkilö Ellen yrittää päästä jaloilleen, samoin olemassaolostaan taistelee keskenkasvuinen Kristiina pikkusiskonsa kanssa vanhempien ollessa vankileirillä.  Toisessa osassa palataan takaumassa Ellenille avautuviin muistoihin sotaa edeltävistä, yhä kireämmiksi käyvistä kuukausista kiihkeän sosialistin, Selman huonetoverina ja kolmannessa seurataan Ellenin sekä Selman miesystävän, kamreeri Hermansenin asteittaista toipumista ja tulevaisuudenuskon löytymistä.

Aho kirjoittaa jouhevasti, lukuunottamatta muutamia dialogiin lipsahtaneita nykykielisiä ilmauksia. Myös tarina vie hivenen hitaan alun jälkeen mukanaan. Suomessa on paljon naiskirjailijoita, jotka ovat kuvanneet lähihistoriaa naisen näkökulmasta ja mielestäni Aho sopii Hirvisaaren, Mustosen, Kähkösen ja kumppaneiden rinnalle mainiosti. Tämä on toisaalta myös kirjan heikkous: se ei nouse mitenkään erikoisesti lukuisien sukulaistensa joukosta esiin. Toki on mielenkiintoista, mutta ei ainutlaatuista, lukea ensin vallankumouksen keskuksen, sitten sekasortoisten taistelujen täyttämän pääkaupungin kuvausta. Vähän yllättäen sotahistoriaa mielenkiintoisemmaksi anniksi nousevat kuitenkin puhelinkeskusneitien ja diakonissojen työnkuvaukset. Käsikäyttöiset puhelinvaihteet ovat 2000-luvun näkökulmasta lähes arkeologiaa, eikä nykypäivän vinkkelistä tule ajatteeksi, kuinka merkittävä asema diakonissoilla oli köyhäinhuollossa ennen hyvinvointivaltion syntyä. Tai kuinka paljon tavallista ammatinvalintaa merkittävämpi päätös diakonissaksi ryhtyminen tuolloin oli. Kyse oli käytännössä entisestä elämästä, perheestä ja omaisuudesta luopumisesta ja oman elämän vihkimisestä toisten palvelemiselle. Toisaalta diakonissaksi ryhtyminen saattoi olla naimattomalle naiselle varteenotettava tapa luoda oma "ura".

Kamreeri Hermansenia lukuunottamatta tapahtumia tarkastellaan naisten näkökulmasta. Naiseuden lisäksi myös sisaruus (kuten nimestäkin voi päätellä) on keskeisessä asemassa. Kirjan nimi viittaa luonnollisesti diakonissoihin, mutta toisaalta myös naisten väliseen ystävyyteen ja toinen toisensa tukemiseen. Todellista sisaruutta kuvataan myös Kristiinan ja Lempin sivutarinassa. Keskeinen viesti on se, että sisaruutta, lähimmäisenrakkautta, toisen auttamista, mutta myös inhimillistä heikkoutta ja erehtyväisyyttä esiintyi yhtä hyvin punakaartissa kuin diakonissojen keskuudessakin. Lopulta yhteistä molemmille oli usko siihen, että maailman voi muuttaa paremmaksi.

Kaiken kaikkiaan kirja oli miellyttävä lukea ja Aho oli tehnyt suururakan kirjaa taustoittaessaan. Mitään suuren suurta jälkeä romaani ei kuitenkaan jättänyt sen paremmin sydämeen kuin mieleenkään, mutta historiallisten romaanien ystäville tämä on taattua kesälukemista. Kirjaan ja sen keskeiseen tapahtumapaikkaan, diakonissalaitokseen, voi tutustua myös tämän kirjavideon avulla.

7 kommenttia:

  1. Aika lailla samat fiilikset jäi minulla tuosta kirjasta. En ole omaan kirjahyllyyni hankkimassa, mutta luin melko lailla yhteen menoon. Agricolan arvostelijaa häiritsi käännetty aikajärjestys, mutta kyllä se minusta toimi.

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja kiinnosti, kun kuuntelin kirjailijan esittelyä Otavan kevätpressissä, ja laitoin jopa kirjastoon varaukseen, mutta en sitten kuitenkaan koskaan lukenut.

    Mulle jäi kuitenkin semmoinen olo jutustasi, että teos oli hyvä, muttei silti tarvitse surra loputtomasti, etten sitä ehtisi vastaisuudessakaan lukea.

    VastaaPoista
  3. Johtui vissiin tuosta hitaasta alusta, että jätin kirjan kesken. Ehkäpä vielä jonain päivänä aloitan uudella innolla:)

    VastaaPoista
  4. Kaisa, aika jännä, minusta taas tuo käännetty aikajärjestys oli SE juttu. Jos tapahtumat olisi esitetty kronologisesti, olisi kirja ollut hyvin keskiverto kaikin puolin.

    Hanna, no näin sen voi ilmaista. Missään nimessä aikasi ei mene hukkaan, jos kirjan luet, mutta et varmaan menetä vuoden kirjatapausta, jos jätät lukematta.

    Susa P. Mietin tätä kirjoittaessani, että voinko kirjoittaa "hitaan alun", koska aika suoraan tapahtumiinhan alussa käytiin käsiksi, mutta jostakin syystä minulla meni useampi kymmenen sivua, ennen kuin aloin lämmetä. Ja oikeastaan vasta puoli välin jälkeen luin innokkaasti. Mutta loppufiilis oli kuitenkin sen verran positiivinen, että koetapa Susa, joskus uudestaan :)

    VastaaPoista
  5. Hei, uutena täällä kommentoin. Luin juuri viime yönä tämän kirjan ja aika samankaltaisissa fiiliksissä myös. Toisaalta kirja vei mukanaan oikeinkin hyvin, mutta toisinaan oli asoiden toistoa jopa samalla sivulla.

    Keväällä Kähkösen kirjat löytäneenä innostuin kirjastossa Sisaresta heti takakannen perusteella, mutta mielestäni Kähkösen kieli on kauniimpaa ja tunnelmat käsinkosketeltavampia... Oman lisänsä lukukokemukselle toki antoi tuo sisarien työn kuvaus, itse kun olen "sisar hento valkoinen" :)

    VastaaPoista
  6. Hei Mie ite ja tervetuloa :)

    Tämä olikin siitä jännä kirja, että juuri kun olin täällä julistanut, että ihan ok, mutta ei jättänyt tunnejälkeä, jäi tämä jostain syystä useammaksi viikoksi mieleen pyörimään. Johtuiko sitten kirjasta vai sen käsittelemistä teemoista. Minä olen lukenut Kähköseltä vain Lakanasiivet, pitäisi lukea muutkin kun sentään Puijon tornia päivittäin katselen!

    VastaaPoista
  7. Luulen, että ne kirjan teemat varmaan sen tunnejäljen jättivät. Itsekin nimittäin pyörittelin monta päivää kirjan päättymisen jälkeen niitä teemoja ja tunnelmia. Se oli mielestäni sopivan koukuttavasti kuvattu se Ellenin ahdistus siellä laaksossa... oli pakko lukea saadakseen tietää mitä tapahtui... Kähkösen kirjoissakin on paljon henkilöitä, varsinkin Kuopio-sarjan viimeisissä osissa. Mutta mielestäni Kähkösen kirjoissa se ei haittaa, ne ihmiskohtalot kietoutuvat luonnollisemmin tai aidomman tuntuisesti yhteen. Tässä Sisaressa mielestäni olivat ehkä vähän levällään, vaikka ikään kuin samaa... Suosittelen lämpimästi Kähköstä lisää luettavaksi!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...