Satuhetki: Joulupukin tarina


Tällä kertaa Satuhetki-sarjassa sukelletaan joulumaailmaan.

***

Jouluun valmistautuminen alkoi perheessämme tänä vuonna jo hyvissä ajoin syksyllä, kun kirjastosta löytyi Paula Havasteen Joulupukin tarina. Vuonna 2006 ilmestynyt kirja oli saanut oikeaan yläkulmaansa Joulupukki suosittelee -merkin ja se oli luonnollisesti sellainen suositus, jota lapsemme eivät voineet ohittaa.

Kirja kertoo tarinaa ajasta, jolloin Joulupukki ei ollut vielä tuntemamme pukki, vaan asusteli yksinään Suomen Lapissa. Hän oli kyllä huomannut omistavansa taikavoimia, jotka toimivat yhtenä päivänä ja yönä vuodessa, mutta tonttuja tai lentäviä poroja hänen seurueeseensa ei vielä kirjan alussa kuulu. 

Joulupukin tarina yhdistelee toisiinsa niin suomalaista kuin angloamerikkalaista pukkiperinnettä. Kirjassa selityksensä saa, miten porot osaavat lentää ja miten pukki ehtii joka paikkaan yhden yönseudun aikana. Toisaalta kirjassa on vahvasti esillä Lapin luonto, metsäneläimet, revontulet ja suomalainen tonttuperinne. Tarinassa nimittäin selviää, että pukin tonttujoukot syntyvät rakennemuutoksen kourissa työttömäksi jääneiden talli-, paja-, riihi- ym. tonttujen ammattikunnista!

Kirjassa joulupukilla on myös vastavoima, paha Staalo, jolla on esikuvansa saamelaisessa perinteessä. Tämä pahantahtoinen olento kasvattaa lumouksen voimalla peikkoarmeijaansa kuin Saruman ikään, tarkoituksenaan viedä Joulupukilta tämän revontulilta saamansa taikavoimat. Joulu on siis vaarassa!

Kirjassa haiskahtaa tietynlainen mittatilaustyö Lapin jouluteollisuudelle, sen verran taitavasti matkailun kannalta kaikki tarvittavat elementit saadaan kudottua tarinaan mukaan. Liekö kirjaa yritetty viedä aikoinaan Iso-Britannian tai Kiinan markkinoille vai onko se pelkästään kotimaisille markkinoille suunnattu?

Lapsiraatimme eläytyi tarinaan täysillä. Kirja sisälsi juuri sopivalla tavalla jännitystä pahiksen muodossa, mutta pääpaino oli kuitenkin Joulupukin talouden syntymisessä ja arkisissa touhuissa. Tarinan lopussa paljastuu, että kaikkein pienin voi olla kaikista suurin sankari ja tämä sanoma läikähti erityisesti niin lasten kuin aikuisten sisimmässä. Se on sitä joulun sanomaa se.

Paula Havaste: Joulupukin tarina
Gummerus 2006
181s.
Kuvitus Riikka Jäntti

Kommentit

  1. Kuulostaapa ihanalta tarinalta! Tänä vuonna olen ajatellut valmistautua jouluun erityisesti kirjojen avulla, joten tämä menee taatusti lukulistalle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta, Laura! Tämä kyllä sopii valmistautumiseen erittäin hyvin :)

      Poista

Lähetä kommentti