Nyt ne on ohi, kirjamessut

Helsingin kirjamessut, tuo kirjallisuusviennin joulu ja juhannus, on tältä vuodelta ohi. Somefiidini on täyttynyt iloisista kuvista, tunnelmakuvauksista ja mielenkiintoisista raporteista neljän tapahtumapäivän ajalta. Ihailen niitä, jotka jaksavat messumenoa neljä päivää ja tuottavat vielä sisältöä niidenkin iloksi, jotka eivät paikan päälle ole päässeet. Kiitos siitä!

Minä muutun messujen jälkeen onnellisen hiljaiseksi. Kun ihmiset kyselevät messumatkastani, onnistun puristamaan vain hajanaisia faktoja sieltä täältä. Varsinaisen messupostauksen kirjoittamisen olen jättänyt useana vuonna väliin. Ei siksi, etteikö mieli olisi täynnä monta merkityksellistä elämystä ja ajatusta, mutta itsekkäästi haluan pitää ne itselläni.




Kirjamessujen jälkeen niin mieli kuin ruumis ovat raukeassa ylirasitustilassa. Messuilla överit on paremmat kuin vajarit. Liikaa jaloillaan oloa, liikaa istumista, liikaa kirjoja, liikaa ihmisiä... liikaa ajatuksia! Kirjallisuusihmiset ovat siitä mukavaa porukkaa, että heidän kanssaan keskustelut liitelevät vain harvoin pintapuolisella small talk -asteella. Kirjanrakastajien kanssa juttelu on jatkuvaa hyppäämistä syvään päähän. Nopeasti kirjahyllyjen välissä aloitettu puolihuolimaton ajatustenvaihto muuttuu syväluotaavaksi keskusteluksi ihmisyyden olevaisuudesta tai elämän rajattomuudesta/rajallisuudesta. Keskustelujen moottorina on tietenkin yhteinen kiinnostuksenkohde, kirjallisuus, joka viettelee meidät eskapismillaan ja kauniilla kielellään, mutta todellisuudessa salakavalasti auttaa meitä kehittymään empaattisemmiksi, viisaammiksi ja ehkä, kukaties, paremmiksi ihmisiksi.



Miten siis voisin täällä blogissa riittävän hyvin kuvailla tapahtumaa, jonka merkittävin hetki saattaa olla lempeä kädenpuristus ihailemaltani kirjailijalta? Tai yksittäinen, hajanainenkin ajatus, joka syntyi hauraana kuunnellessani mielenkiintoista kirjailijakeskustelua, mutta varsinaisesti tuon hetken synnyttämä ajatusketju saattaa saavuttaa päätepisteensä ja tarkoituksensa vasta vuosien päästä? 

En mitenkään. Tai ehkä sentään jotenkin. Helposti. Kirjamessujen voima ei piile kymmenien metrien pituisissa, kiemurtelevissa jonoissa kirjojaan signeeraavien tähtikirjailijoiden luokse, eikä kassakoneiden kilinässä ja ostoskassien kahinassa. Näitäkin kyllä tarvitaan ja vaikeuksien kanssa kamppailevalle alalle messut on elintärkeä tapahtuma.



Yksittäiselle kaltaiselleni kirjahipille tapahtuman suurin merkitys on kuitenkin uuden musteen tuoksussa, antikvariaatin aarteissa, sanoissa, lauseissa, katseissa ja hymyissä, yllättävissä kohtaamisissa, lämpimissä jälleennäkemisissä, lukemattomissa halauksissa. Kirjamessuilla ollaan samaa perhettä.

Yhteisessä innostuksessa ja intohimossa piilee onnellisuuden avain. 


Kommentit

  1. Kaunis kiteytys teksisi lopussa! ♥ Juuri noin. Kirjamessut ovat ihanat ja väsyttävät, ennen kaikkea ensimmäistä, koska se väsymyskin on ihanaa. Tietynlaista kirjallista pikaruokaa on tarjolla, kun kiidetään lavalta toiselle, mutta paljoudestakin saa puhuttelevia keskusteluja irti, kirjallista tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan juuri näin! Onneksi minulla on tässä kuussa tiedossa vielä Kirjakantti jokavuotisena perinteenä. Sekin on omalla tavallaan väsyttävää, mutta ennen kaikkea rauhallista lepoa ja virkistymistä kirjallisuuden äärellä. Ihanaa, kun on erilaisia kirjallisuustapahtumia, ja mahtuisi niitä vielä tähän maahan lisääkin!

      Poista
  2. Hieno "rakkauskirje" messuille - ja kirjallisuudelle sekä yhteisöllisyydelle. "Jatkuvaa hyppäämistä syvään päähän", näin se taitaa olla.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit