Nathan Hill: Nix




Nathan Hillin
Nix on kooltaan niin järeä, etten olisi siihen välttämättä tarttunut ollenkaan, ellen olisi lukenut toisista blogeista hyviä suosituksia romaanista. Tällaiset yli 700-sivuiset opukset olisi parasta ottaa lukuun silloin kun niihin on oikeasti aikaa uppoutua, mutta jääräpäisesti itse puskin teoksen läpi syksyn kiireisimpänä aikana. Kolme viikkoa siihen menikin, mutta kesken jättäminen ei käynyt edes mielessä.

Suosin itse niin lukijana kuin kirjoittajana tiivistä ilmaisua, ja siksi kovin paksut romaanit herättävät vastareaktion jo kokonsa vuoksi. Hyvin harvoin jokainen sivu puolustaa paikkaansa. Mitä Nixissä sitten on liikaa? Vastaus voisi aivan hyvin olla: kaikkea. Tai sitten: ei mitään. Hill vie polveilevan kerrontansa ja vuosikymmenten ja mannerten yli ulottuvat eri tarinalinjansa niin pitkälle, että siitä tulee jo taidetta. Ainoastaan loppua olisin tiivistänyt hieman, sillä kirjailija oli onnistunut romaanin aikana kuvaamaan ja selittämään niin täydellisesti sen, mitä halusi amerikkalaisesta (ja länsimaisesta) yhteiskunnasta sanoa, ettei sitä olisi enää lopussa tarvinnut vääntää rautalangasta.

Mitenkähän romaanin tapahtumat sitten tiivistäisi? Päähenkilö Samuel on yliopistossa työskentelevä, entinen lupaava nuori kirjailijanero, josta ei sitten koskaan kirjailijaa tullutkaan. Hänen elämäänsä varjostaa kuitenkin kaksi suurempaa murhetta, jotka osaltaan ovat aiheuttaneet tämän kolmannen: hänen äitinsä jätti Samuelin ja tämän isän 1980-luvulla. Ja osin oman pelkuruutensa vuoksi Samuel ei päätynyt yhteen nuoruuden suuren rakkauden kanssa. Nämä pettymykset ovat niin suuria, että Samuel pakenee tympeää arkeaan ja epämotivoituneita opiskelijoita Elfscape-nimisen nettipelin maailmaan.

Äiti palaa kuitenkin Samuelin elämään yllättävästi, kun hän nousee julkisuuteen heitettyään kiviä konservatiivista kuvernööriä kohti. Paljastuu, että äidillä on taustallaan epäselvä hippimenneisyys kiihkeässä 1960-luvun lopun Chicagossa. Samuel alkaa selvittämään äitinsä vaiheita ja siinä samassa myös omia kipupisteitään.

Eniten tarina liikkuu vuosissa 1968 ja 2011, mutta myös Samuelin lapsuutta 1980-luvulla seurataan. Välillä päädytään Samuelin lapsuudenystävän mukana Irakiin ja sitten hänen ukkinsa muistoihin Hammerfestista, Norjasta ennen toista maailmansotaa. Teoksen tyyli leikittelee perinteisen lukuromaanin ja kokeellisten osioiden välillä. Pisimmillään virkkeet ovat useiden sivujen mittaisia, toisinaan lukujen rakenne on taas lainattu pelikirjoista.

Nix tarjoaa lukijalleen haastetta, mutta ei ole raskas tai pitkäveteinen kirjoittaja. Hahmot ovat moniulotteisia ja kiehtovan ristiriitaisia persoonia. Vuosi 1968 on kiihkeä ja tarjoaa hienon taustoituksen vuodelle 2011 ja finanssikriisin selvittelyyn. Vaikka tarina ei etene aivan meidän päiviimme saakka, on sen varjolla helpompi ymmärtää niitä kiihkeitä hetkiä, joita elämme nyt ja syy-seuraussuhteita esimerkiksi sille, miksi Yhdysvaltoja johtaa tällä hetkellä Donald Trumpin kaltainen henkilö.

Teos tuo vahvasti esille myös naisiin kohdistunutta ja kohdistuvaa henkistä, fyysistä ja rakenteellista väkivaltaa. 60-luvun naisten liikkumavara oli kovin pieni verrattuna omiin päiviimme, ja oli suurta rohkeutta kapinoida vallitsevaa muottia vastaan. Jälleen kerran mieli teki vertauksia ihan itsestään nykypäivään. Vaikka elämme aivan erilaista aikaa, kuuluu entistä enemmän puheenvuoroja, joissa naisten toivottaisiin pitävän suunsa kiinni ja keskittyvän asiohin, joiden katsotaan naisille perinteisesti kuuluvan (lapset, ruoka, kodinhoito, kauneus).

Tarinan liki dekkarimaiset juonenkiemurat ja henkilöiden motiivit liikkuvat ehkä ajoittain uskottavuuden rajamailla, mutta ajankuvaus osui ja upposi ainakin minuun täydellisesti. Nix on paitsi viihdyttävä romaani myös vaikuttava yhteiskunnallinen puheenvuoro. Tykkäsin kovasti.

Teoksen nimi Nix ei tule Nixonista vaan norjalaisesta taruolennosta. Hill, jolla itselläänkin on sukujuuria Norjassa, on ripotellut tarinaan vanhoja kertomuksia näkeistä, jotka houkuttelevat lapsia tuhoon. Samuelin äiti uskoo, että ihminen voi olla toiselle ihmiselle näkki. Tahdon kuitenkin uskoa Samuelin tavoin siihen, että ennen kaikkea ihminen voi olla toiselle ihmiselle arvoitus.

Nathan Hill: Nix
Gummerus 2017
719s.
Suomennos Raimo Salminen

Kommentit

  1. Nix vaikuttaaa kiinnostavalta, mutta tuo runsaus hieman hirvittää. Juuri sain loppuun Westön uusimman, joka oli minun makuuni turhan runsas. Moni on siitä kuitenkin pitänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikinkeltainen taivas on minullakin lukulistalla, jos vielä tämän vuoden puolella sen ehtisi lukemaan. Nix on tosiaan todella runsas, mutta tässä kirjassa se kääntyi eduksi. Kieltämättä kuitenkin kevyttä lukea nyt romaania, jossa on alle 200 sivua 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit