101 KIRJAA: Katri Valan Paluu




Katri Valan Paluu sai ilmestymisvuonnaan 1934 ristiriitaisen vastaanoton. Toisaalta Valan ansioita runoilijana kiiteltiin, mutta toisaalta kaikki eivät välittäneet hänen yhteiskunnallisesta heräämisestään. Teoksesta jääkin voimakkaana tunteena mieleen sodanvastaisuus. Eletään 1930-luvun alkua, toiseen maailmansotaan on vielä vuosia aikaa, mutta Vala tuntuu aistivan, mitä on tulossa. Runossa Syntymättömät hän kirjoittaa:

Vapisen vuoksenne, leikkijät.
Kaukana, aurinkoisella saarella 
ampuvat kanuunat,
lentokone kiertää kaupungin yllä.
Tänään on vielä rauha.
Mutta milloin putoaa räjähtävä kuolema
ihmetteleväin leikkijäin keskeen?

Valan harteille voisi laskea ennustajan viitan, mutta ehkä kyse ei niinkään ole ennustamisesta vaan herkkyydestä tuntea pinnanalainen värinä, kuten runossa Syyskesän juhla. Runo avaa mielestäni hyvin koko runokokoelman tunnelmaa:

Kuuletko kumahdukset puutarhassa?
Maa värisee kuin väkevä rumpu.

Vaikka Paluu-teoksessa on esillä kantaaottavuus, joka tulkittiin ajan poliittisessa ilmapiirissä vasemmistolaiseksi aatteeksi, irtisanoutuu Vala jo heti ensirunossa Pajupilli agitaattorin roolista: En ole lipunkantaja, hän sanoo.

Itselleni teos näyttäytyi, erityisesti kirjan alkupuoliskolla, hyvin henkilökohtaisena ja herkkänä. Useat runot käsittelevät äitiyttä ja naiseutta, nimenomaan sen haurainta ydintä. Esimerkiksi Kesäyö on äärimmäisen kaunis ja koskettava rakkausruno:

Kukkii valkea kirsikkapuu, 
haihtuu hämyyn hento kuu
yössä kuultavassa.
Idässä pilvi punertuu.

Sylis on pesä, lämpöiset
liitävät ripsies perhoset
kasvojeni yli.
Askeleitako kuuntelet?

Lähtikö kaukaa astumaan
pieni valtias maailmaan?
Varistaako tielleen 
kirsikanoksat kukkiaan?

Sävy kuitenkin muuttuu pian, ensin huoleksi ja pahaksi aavistukseksi, sitten suunnattomaksi suruksi lapsen menehdyttyä. Seuraa masennus. Sitä kuvatessaan Vala on sanoissaan raaka, hän avaa epätoivon, ahdistuksen ja katkeruuden lukijan näkyville. Runot ovat omakohtaisia, sillä Valan vuonna 1931 syntynyt tytär eli vain pari tuntia syntymän jälkeen. Siihen kai viittaa myös kokoelman nimi Paluu, sillä teksteissä Vala tekee paluun manalan portailta takaisin elämään.

Äitinä näiden runojen tunnelmiin on helppo samaistua. Kokoelma on muutenkin kestänyt hyvin aikaa. 1930-luvun ja 2010-luvun keskinäisestä samankaltaisuudesta on puhuttu viime aikoina paljon. Talouslama, äärioikeiston nousu ja maailmanpoliittisen tilanteen kiristyminen tekevät useimmista kokoelman runoista tähän päivään sopivia. Sitä edistää myös Valan kielen modernius. Lisäksi hänen runonsa ovat kosmopoliittisia, niissä vilahtava itämaat, tuoksuvat alppikukat ja siintyvät aavikot. Omana aikanaan ne ovat olleet ehkä enemmän eksotiikkaa tuovia tehokeinoja, mutta nykylukijan silmissä ne näyttäytyvät vuoropuheluna paitsi maailman myös kirjallisuuden kaanonin suuntaan.

Valan runot ovatkin miellyttävää luettavaa. Joukossa on lyhyitä, helposti omaksuttavia ja avautuvia, liki lorumaisia runoja, mutta myös pitempiä ja haastavampia tekstejä, joissa on myös tarinankerronnallisia elementtejä. Teosta voi lukea avainteoksena 1930-lukuun, jossa kiiltäväsaappaiset armeijat ryhmittyvät marssijärjestykseen, mutta toisaalta myös syvästi henkilökohtaisena runokokoelmana, jossa purkautuvat runoilijan omat surun, murheen ja pelon tunteet. Ehkä kuvaavin sana teokselle on epävarmuus, jota Vala varmasti tunsi niin henkilökohtaisessa mielessä kuin laajemminkin. Ehkä se on myös sama tunne, mikä yhdistää vuosikymmeniä, jolloin ollaan historian murtumakohdassa. Kuten Vala sen runossaan Elämä pukee sanoiksi:

Tie tulee tuntemattomasta,
tie katoaa kaukaisuuteen.
Puitten ylitse kulkee aika. 


Katri Vala: Paluu
WSOY 1934

109s.

***

Kirjoitus on osa Kirjablogit ja 101 kirjaa -sarjaa. Toimittajat Seppo Puttonen ja Nadja Nowak ovat valinneet jokaiselta itsenäisyyden vuodelta yhden kirjan edustamaan aikaansa ja suomalaista kirjallisuutta. Yli 80 kirjabloggaajaa lukevat kaikki valitut teokset ja julkaisevat omat bloggauksensa niistä juhlavuoden aikana. Amman lukuhetki on mukana kahdella teoksella. Keväällä esittelin teoksen Kirjava Lehmä vuodelta 1988. Kirjasarjasta ja muusta kirjallisuuteen liittyvästä löydät lisätietoa osoitteesta http://yle.fi/aihe/kirjojen-suomi.

Kommentit

  1. Itse en ole runoja lukenut kuin vasta näitä yle kirja 101 listallalla olevista pari kirjaa enkä valitettavasti vielä ainakaan kaikkia runoja ymmärrä. Kunpa olisi joku sivu joka kertoisi sen. Siis luin Katri Valan kirjan juuri (tällä hetkellä Saima Harmaja menossa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään voi sanoa täysin ymmärtäväni kaikkia runoja, tai siis runoja ylipäätään, mutta olen ajatellut, ettei runoja lopulta voikaan täysin ymmärtää. Keskityn mieluummin enemmän tuntemuksiin ja mielikuviin mitä runot minussa herättävät, toki kontekstin tunteminen helpottaa tulkintaa. Rohkeasti siis vain eläytymään ja tuntemaan runojen maailmaan! :)

      Poista
  2. Kiitos tästä runokokoleman taustoituksesta, Amma!
    Olen lukenut Valaa kauan sitten, nyt kiinnostaa lukea juuri 30-luvun tunnelmien vuoksi.
    Muistan liikuttuneeni Valan lapsen kuolemaan liittyvistä runoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen kuolemaan liittyvät runot ovat todellakin hyvin koskettavia ja tekivät minuun kaikista suurimman vaikutuksen.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit