maanantai 12. kesäkuuta 2017

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär



Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja on kuulunut jo ilahduttavan moneen kesääni. Vaikka olen pitänyt monista muistakin Mustosen kirjoista ja kirjasarjoista, on tämä sarja ehkä kuitenkin ehdoton suosikkini. Vuosien saatossa olen kiintynyt topakkaan päähenkilöön, oman tiensä kulkijaan, Ida Erikssoniin (tässä romaanissa Ida Helenius).

Senpä takia nikottelin jonkin aikaa, kun kuulin, että seuraava osa, Ruokarouvan tytär, jättää Idan taka-alalle ja keskittyy hänen tyttäreensä Kirstiin. Vielä aluksi kirjaa lukiessakin harmitti, sillä en oikein osannut samastua omapäisen oloiseen nuoreen opiskelijaan. Mutta sitten kävi niin kuin taitavan kirjailijan tekstiä lukiessa usein lopulta käy. Tarina vei mennessään, ja henkilöhahmot saivat lisäväriä ja syvyyttä. Kirsti ei ollutkaan niin yksioikoinen hahmo, eikä elämänkulku niin ennalta-arvattava kuin olin luullut.

Ennalta-arvattavuus ei tosiaankaan kuulu Syrjästäkatsojan tarinoihin. Jo Ida-äiti on aikaisemmin ajatunut aika uskomattomiin elämänkäänteisiin ja sama tahti jatkuu Kirstinkin kohdalla. Sillä, voisivatko nämä käänteet olla mahdollisia todellisuudessa, ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Mustonen on tehnyt taustatyönsä huolellisesti ja yhdistää historiallisen faktan mestarillisesti fiktiivisten hahmojen elämänkulkuihin.

Kirsti on läheinen kasvattisiskonsa Allin kanssa. Alli tuntuu löytäneen oman paikkansa lausujana ja kansarunouden opiskelijana ja Kirstillekin tarjoutuu varma ja turvallinen tulevaisuudennäkymä komean Mauri-agronomin muodossa. Kohtalo puuttuu kuitenkin peliin. Kirsti ei ole valmis suurtilan emännäksi. Hän tekee valintansa itse, mutta samaa ylellisyyttä ei suoda Allille.

Surullinen Kirsti lähtee Pariisiin opiskelemaan Ranskan kieltä, tarkoituksenaan päästä elämänsyrjästä uudelleen kiinni. Perillä hän kuitenkin päätyy itsensä Coco Chanelin muotitaloon. Pariisi levittäytyy lukijan silmien eteen juuri niin eksoottisena ja romanttisena kuin olla voi: maitokahvia ja croisantteja, pyöräilyjä Luxemburgin puistossa. Ja tietysti muotia ja midinettejä.

Vaikka osa tapahtumista sijoittuu Pariisiin, on romaaniin entisten osien tapaan siroteltu paljon myös suomalaista historiaa. Tällä kertaa Tulenkantajat ovat suuressa roolissa, erityisesti Olavi Paavilainen ja Katri Vala esiintyvät kirjassa taajaan. 1920-luvun hengen mukaisesti käsitellään myös heimoaatetta ja Naisten Karjala-Seuraa. Historialliset anekdootit ovat kiinnostavia ja tuovat tarinaan syvyyttä.

Ruokarouvan tytär on nuoren naisen kasvutarina, rohkeakin sellainen. Jokainen, joka on joskus aloittanut elämänsä alusta, tai sitten miettinyt sellaista, pystyy tarinaan varmasti hyvin samastumaan. Aihe onkin populaarikulttuurissa suosittu. Kovia kokenut nuori nainen lähtee maailmalle ja löytää itsensä kompurointien jälkeen idyllisistä maisemista. Minuun tämä aihepiiri vetoaa suuresti. Varsinkin, kun toteutus on näin tyylikäs.

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär
Otava 2017
496s.
Arvostelukappale


5 kommenttia:

  1. Hyvin sanottu, "jokainen, joka on joskus..." Ehkä juuri siksi tämä vetosi minuunkin, oman kokemuksen perusteella. Maalta oli muutettava hyvin nuorena koulun ja työn perään, eikä siinä haikailu olisi auttanut. Kirstillä oli kuitenkin hyvät eväät ja taito ottaa rivakasti tilanteet haltuun. Vaikka tarina menee tosiaan aika idylliseksi, kaikkine julkkiksineen, mutta mitä sitten - ihanaa unelmaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liekö tämä jotakin entisten (ja nykyistenkin) maalaistyttöjen sielunmaisemaa? 😊
      Ihanaa, hyvän mielen tuottavaa kirjallisuutta, vaikka toki vakaviakin sävyjä mukana.

      Poista
  2. Minulla on vähän sama juttu. Tämä odottaa Kobossa lukuvuoroa, mutta vierastan sukupolvenvaihdosta. Vähän hassua.
    Ehkä nyt tämän jälkeen uskallan :-)

    VastaaPoista
  3. Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaa ovat monet kehuneet, myös meidän blogissamme Varpu, joka lisäksi löysi sarjasta yhtymäkohtia omaan sukuunsa. Itse en ole lukenut, mutta voisinkin nyt laittaa ensimmäisen osan varaukseen.

    VastaaPoista
  4. En ole tarttunut vielä näihin Sivustakatsojien tarinoihin, sillä odotan, josko ne tulisivat äänikirjoiksi. Kuuntelin Järjen ja tunteen tarinat ja mielestäni ne olivat oikein hyvää viihdettä ja seuraa automatkoille. Vielä kiinnostavampaa varmasti on, kun saadaan hieman julkkisnimiä mukaan.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...