maanantai 27. helmikuuta 2017

Eve Hietamies: Hammaskeiju (äänikirja)


Kuin olisi palannut rakkaiden ystävien luo.

Eve Hietamiehen Pasasen perheen miehistä kertova trilogia on muodostunut minulle vuosien kuluessa tärkeäksi. Syykin on ilmiselvä, oma esikoinen on kasvanut samaa tahtia kuin Paavo Pasanen, isänsä kanssa kahdestaan asuva, kerrassaan valloittava miehen alku.

Oli onni, että Hammaskeiju ilmestyi vasta tässä vaiheessa vuotta, sillä jos olisin lukenut kirjaa viime syksynä, tuoreen ekaluokkalaisen äitinä, en olisi ehkä kestänyt. Hietamies kuvaa niin elävästi ja kirkkaasti niitä tuntoja, mitä varmaankin jokainen vanhempi käy läpi. Tunteita, kun oma pieni vauva onkin yhtä äkkiä jo iso, mutta ei kuitenkaan ole. Miten lapsi, joka vielä muutama kuukausi sitten oli pieni eskarilainen, onkin yhteiskunnan mukaan yhtä äkkiä riittävän iso viettämään aikaa yksin kotona aamulla ja iltapäivällä, lähtemään kouluun, kulkemaan koulumatkat, ottamaan vastuuta paitsi koulunkäynnistä myös omasta ajankäytöstä ja turvallisuudesta? Mitä kaikkea kotona voi tapahtua iltapäivän aikana? Entä jos lasta kiusataan koulussa? Entä jos lapsi ei vain kertakaikkiaan opi mitään? Entä jos sitä ja entä jos tätä? Tuoreena vanhempana sitä oppii hyvin äkkiä laskemaan kauhukertoimia, analysoimaan ja estämään uhkaavia katastrofeja: kuumia helloja, houkuttelevia pistorasioita, lattialla syömistä odottavia, vaarallisia roskia. Ja juuri kun parin viimeisen vuoden aikana on oppinut, ettei ihan koko ajan tarvitse olla hälytysvalmiudessa, ollaankin taas uuden ja pelottavan edessä.

Toki Pasasen perheessä olosuhteet eivät ole aivan tavanomaiset. Jo kirjasarjan ensimmäisiltä sivuilta lähtien Antti ja Paavo ovat eläneet kahdestaan, miesten kesken. Yksinhuoltajaperheessä arjen pyörittäminen vaatii ylimääräisiä kierroksia. Ja niitä kierroksia Hietamies osaa henkilöidensä elämään lisätä! Jos osa tapahtumista käykin sydämeen, on tarinassa yhtä paljon, enemmän, naurun aihetta. Paavo ja Antti joutuvat kommelluksiin tämän tästä. Kysymys ei kuitenkaan ole mistään päättömästä kohelluksesta, vaan hyvinkin tutuista arjen tilanteista. Jos kaikkea ei ole omalle perheelleni tapahtunutkaan, niin potentiaalia ainakin on ollut. Useammin kuin kerran huokailin Antin pähkäilyille ymmärtävästi: "Niinpä, sanoppa muuta!"

Vanhemmuuden ja kasvamisen kysymysten lisäksi kirjassa tapahtuu paljon muutakin. Ilmassa on romantiikkaa, ja Hietamies onnistuu herkässä kuvauksessa äärimmäisen hienosti. Yhtä kuulasta kerronta on myös silloin, kun kuvataan elämän synkimpiä sävyjä: totaalista väsymystä, elämänvaihetta, jossa elämästä katoavat kaikki värit. Ja entä sitten Antin veljen, kehitysvammaisen Jannen vaiheiden kuvaus? Hietamies ottaa voimakkaasti kantaa vammaisten oikeuksien puolesta. Lukija elää ja on vahvasti mukana Pasasen klaanin kaikissa elämänvaiheissa, valossa ja varjossa. Kirja herättää paljon ajatuksia ja tulee iholle.

Erityiskiitos kuuluu Antti Virmavirralle. Päädyin nimittäin kuuntelemaan Hammaskeijun äänikirjana, ja kylläpä nautin! Ei ole aivan helppo tehtävä tulkita uskottavasti muun muassa keski-ikäistä perheenisää, ekaluokkalaista poikaa, kehitysvammaista miestä... puhuttamattakaan niin rakkaista Nelli-Tupperwaresta, Julia-Kauppakassista ja ehdottomasta suosikistani, Pihla-Puolukasta, joka hahmona ylittää jo ennestään legendaarisen itsensä. Nämä kaikki ja monta muuta henkilöhahmoa Virmavirta tuo lukijan lähelle uskottavasti ja hersyvästi, liioitteluun sortumatta. Olipa kyse rasvaisista kahvitauko-vitseistä tai niistä kaikista herkimmistä hetkistä olohuoneen sohvalla, tulkinta osuu aivan nappiin.

Hietamies on ripotellut tekstiin sellaisia kerronnallisia tehokeinoja, jotka tuovat potkua tekstiin ja saavat hymyn huulille. Kirjasta tulee hyvälle tuulelle. Lisäksi se voimaannuttaa. Kun kerran Pasasen Paavo ja Anttikin pärjäävät, niin miksei sitten mekin? Hietamies on sanonut, että Pasasten tarina päättyy tähän. Vaikka ymmärrän päätöksen hyvin, olo on kuitenkin haikea. Näitä hahmoja tulee aidosti ikävä. Sitä paitsi, saattaisin kaivata Antti Pasasen vertaistukea vielä, viimeistään sitten murrosiässä. Joten, never say never? :)

Aiemmat osat:
Yösyöttö
Tarhapäivä

Hammaskeijusta muualla:
Rakkaudesta kirjoihin: Se naurattaa, itkettää, naurattaa jälleen.
Lukutoukan kulttuuripäiväkirja: Hammaskeijua täydellisempää päätöstä en olisi voinut toivoa.
Mrs. Eriksson's Room: Samaistumisen ja vertaiskokemusten myötä syntyy tuttuus, ajatus siitä, että noin se meilläkin meni. 

Eve Hietamies: Hammaskeiju
Otava 2017 (Elisa Kirja äänikirja)
Lukija Antti Virmavirta
Kesto 11h 29 min

4 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä niin mainio että! Voi Eve, kun et vielä sarjaa lopettaisi...

    VastaaPoista
  2. Mulla tämä odottaa vielä bloggaamista, mutta samoilla linjoilla olen. Monet tunnot ja mietinnät (ja varsinkin jatkuvat mitäjossittelut) on hyvin tuoreessa muistissa. Ja jos totta puhutaan, olen varmaan aina miettimässä niitä mahdollisia kauhukuvia. Tänään pelkään kaikkea sitä mitä voi tapahtua kun pappa on yksin kolmen lapsen kanssa sähköttömällä mökillä ja ne hulivililapset nukkuu parvella, jonne johtaa jyrkät rappuset ja mitä kaikkea!

    Mutta palatakseni kirjaan, en ollut edes tajunnut kaipaavani Pasasia näin kovasti. Tämä oli ihastuttavan lämminhenkinen kaikista elämän viskomista haasteista huolimatta <3

    VastaaPoista
  3. Odotan paljon tämän lukemista! Harmi, ettei Otavan kirjoja ole Bookbeatissa, koska äänikirjakin olisi varmasti mainio. Nyt tyydyn odottelemaan tätä kirjastosta.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...