Leena Lehtolainen: Tiikerinsilmä


En varmaankaan ole ollut ainoa Leena Lehtolaisen ja Maria Kallio-kirjojen fani, joka on suhtautunut vähän nihkeästi Hilja Ilveskeroon. Olen kyllä uskollisesti lukenut kaikki Ilveskero-kirjat, viihtynytkin Lehtolaisen miellyttävän kerronnan äärellä, mutta itse kirjojen päähenkilöön minulla on jäänyt hyvin epämääräinen ja etäinen suhde. Hilja Ilveskero on ollut kummallinen, ei edes ristiriitainen, vaan lähtökohtaisesti hankala ja ärsyttävän negatiivinen henkilöhahmo.

En siis varsinaisesti tanssinut voitontanssia kuullessani, että Ilveskero-kirjat saavat jatkoa. Kuitenkin olin täysin varma, että tämänkin kirjan lukisin. Ja tässä vaiheessa on sanottava, että on käsittämättömän mukavaa, kun oma, jo vuosikymmenien aikainen suosikkikirjailija, pääsee yllättämään puskan takaa: huitaisee suoran, jota ei näe ja joka osuu maaliin. Lehtolaisen Tiikerinsilmä on kirkkaasti paras teos tähänastisista Ilveskero-romaaneista ja samalla myös parasta, mitä kirjailija vuosikausiin on kirjoittanut. Itse asiassa, Tiikerinsilmä on Lehtolaista parhaimmillaan

Olen aiemmissa osissa vähän vieroksunut Ilveskerojen suuren maailman jännitys- ja toimintameininkejä. Tällä kertaa piirit ovat pienempiä ja kotoisampia. Siitä huolimatta käänteitä, uskomattomiakin, tarinassa riittää. Hilja Ilveskero saa toimeksiannon, jossa yhdeksänkymppinen teollisuusneuvos Lovisa Johnson palkkaa hänet henkivartijakseen. Johnson epäilee, että joku haluaa jouduttaa hänen kuolemaansa ja että vaara saattaa olla lähempänä kuin hän haluaa uskoa. Ilveskero ottaa työtarjouksen vastaan ja muuttaa Loviisan kotiin Loberga Gårdin kartanoon. Pian henkivartija saa huomata, että kartano pitää sisällään monenlaisia salaisuuksia, uusia ja vanhoja. Entä voiko Lovisan lähipiirin: sisäkkö-Dunjaan sekä sukulaislapsiin Johannekseen, Raisaan, Auroraan ja Sampoon luottaa?

Tiikerinsilmässä on hauskasti Agatha Christien piirteitä, mutta toisaalta romaani on selvästi Leena Lehtolaisen tyyliä. Tarina on realistinen ja ajassa kiinni, mutta sisältää hitusen historiaa ja yliluonnollista. Suljetun paikan mysteeriäkin on mukana. Paitsi että varsinaista rikosta, ainakaan sitä, mitä Ilveskero on palkattu estämään tapahtuvaksi, ei ole tapahtunut. Kuka on syyllinen rikokseen, jota ei ole tapahtunut? Entä niihin rikoksiin ja pelottaviin tapauksiin, joita tapahtuu koko ajan? Ainakin minulle salaisuus säilyi salaisuutena niin kauan kuin se mahdollista oli, vaikka arvailuja toki harrastin puoleen ja toiseen.

Miksi sitten pidin juuri tästä Hilja Ilveskero -tarinasta? Joitakin perusteluja tulikin jo mainittua. En ole varsinaisesti agenttitarinoiden ystävä, joten perinteisempi dekkari miellyttää jo kategorisesti enemmän. Tiikerinsilmä on myös vahva romaani itsenäisenä teoksena. Vaikka aiempien tapahtumien tuntemisesta on hyötyä, toimii teos  hyvin, vaikka edellisiä osia ei olisi lukenutkaan. Keskeisin syy ihastumiseeni on kuitenkin siinä, että Ilveskeron hahmoon alkaa selvästi syntyä kerroksia ja syvyyttä. Hän on muuttumassa ärsyttävästä kiinnostavam ristiriitaiseksi persoonaksi. Toisin sanottuna, henkilö on alkanut kehittyä. Se on ehdottomasti positiivinen asia, vaikka angstista menneisyydessä vellomista riitti tässäkin romaanissa. Joka  tapauksessa, tällä kertaa voin ilolla todeta, että jäin odottamaan innokkaana lisää. Hilja Ilveskero -sarja on saanut siivet.

Leena Lehtolainen: Tiikerinsilmä
Tammi 2016

344s.
Arvostelukappale

Kommentit

  1. Olen ollut peräti niin nihkeä, etten ole lukenut yhden yhtä Ilveskeroa, sen sijaan kaikki Maria Kalliot. Mutta tämän kirjoittamasi perusteella voisin siis uskaltautua lukemaan tämän uusimman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Olisi mielenkiintoista kuulla, miltä kirja näyttää sellaisen lukijan silmin, joka ei ole aiempia osia lukenut. Minähän aika vahvasti peilasin tätä kirjaa aiempiin Ilveskero-tarinoihin, en Kallioihin, kuten aiemmin olen tehnyt.

      Poista
    2. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Olisi mielenkiintoista kuulla, miltä kirja näyttää sellaisen lukijan silmin, joka ei ole aiempia osia lukenut. Minähän aika vahvasti peilasin tätä kirjaa aiempiin Ilveskero-tarinoihin, en Kallioihin, kuten aiemmin olen tehnyt.

      Poista
  2. Itse tahkoin tänä kesänä "pakosta" (tuntuu lähinnä velvollisuudelta lukea kaikki Lehtolaiset) Ilveskero-trilogian, kun huomasin, että uusi kirjakin oli tullut jo ja en vanhoja ole edes lukenut. En saanut mitään tarttumapintaa niihin kirjoihin, ja nyt tuo Tiikerinsilmä onkin jäänyt roikkumaan hyllyyn - taidan joutua sittenkin tarttumaan siihen, kun kerran sen verran erilainen on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeileppa! Jos sinullakin aukeaisi tämän kohdalla!! 😊

      Poista
  3. Täsmälleen samaa mieltä! Olin niin pettynyt aikaisempiin Ilveskero-kirjoihin, ja petyin myös kuullessani, että uusinkin on ko. sarjaa eikä Maria Kalliota. Mutta miten kävikään: ahmin kirjan ennätysajassa! Parasta Lehtolaista pitkään aikaan! 😄

    VastaaPoista

Lähetä kommentti