Elävissä kuvissa: Kätilö

Ensiksi blogillisia asioita. Fiiliksiä katsomistani elokuvista on saanut lukea tästä blogista ennenkin. Jostakin syystä se on kuitenkin viime vuosina jäänyt vähälle. Jatkossa aion palata myös elokuvien pariin ja kaiken lisäksi myös nokittaa. Tulen kirjoittamaan myös teatterista ja muista kulttuurielämyksistä, jos ne mielestäni jollakin tapaa sopivat blogini henkeen. Olen nimittäin tänä syksynä päättänyt pitää erityistä huolta kulttuurikunnostani ja ripotellut joka kuukaudelle erilaisia alan menoja. Tämä on ollut omaa elämäni rikastuttava asia, joten toivottavasti se rikastaa myös tätä blogia. Pääpaino tulee olemaan kuitenkin, kuten aina ennenkin, kirjoissa. Ja Kätilöhän liittyy kirjallisuuteen äärimmäisen tiiviisti. Itse kuuntelin Kätilön aikoinaan äänikirjana ja tunnelmiani siitä voit lukea täältä.


Totta puhuen pähkäilin aika pitkään, menisinkö katsomaan elokuvasovituksen. Lopulta asian ratkaisi se, että leffa jota viime viikolla alun perin olin menossa katsomaan, alkoi sopimattomaan aikaan, kun Kätilön kanssa taas taimaus osui kohdalleen. Sinänsä minulla ei ollut syytä epäillä sen kummemmin ohjaaja Antti J. Jokisen kuin nimekkään näyttelijäkaartinkaan kyvykkyyttä. Jokisen Puhdistus-filmatisoinnista pidin tavattomasti. (Siitäkin olen näköjään muuten kirjoittanut vähäsen, klik.) Syynä skeptisyyteeni olivat enimmäkseen radiosta kuulemani mainokset, joissa Krista Kososen murteella lausumat repliikit kuulostivat kankeilta ja toisaalta juuri se, että omassa mielessäni Helena ja Johannes olivat aivan toisennäköisiä ja -oloisia kuin Kosonen ja Lauri Tilkanen. Olen kuitenkin iloinen, että voitin epäluuloni ja menin elokuvan katsomaan, sillä olihan kyseessä kaikin puolin hyvä leffa. Ilmeni, että aiemmin kuulemani repliikit olivat kankeita asiayhteydestään irrottamisen vuoksi (kuten toki vähän arvelinkin), eikä minulla ole dialogista huomautettavaa.



Kirjasta on jo sen verran pitkä aika, että mahdolliset eroavaisuudet sen ja elokuvan välillä eivät häirinneet. Toki kirjan roisia kieltä oli aika lailla siistitty ja henki oli siten vähän erilainen, mutta siihen kaikenlaisessa versioinnissa on toki oikeus. Roolisuoritukset olivat kauttaaltaan hienoja. Vaikka arvattavasti hyviä roolitöitä on nähty monissa kotimaisissa elokuvissa tänä vuonna, voisi Jussi-patsaat aivan hyvin jakaa tämän elokuvan näyttelijöille. Päähenkilöt tekivät kelpo roolityöt, mutta sitäkin voimakkaammin nousivat esille sivuosien esittäjät kuten Pirkka-Pekka Petelius, Tommi Korpela ja Leea Klemola. En ole varmaan koskaan nähnyt Klemolalta roolisuoritusta, vaikka kuinka pientäkään, joka ei olisi mennyt ihon alle. Uskomaton tulkitsija!




Ihastelin näyttelijäntyötä myös Puhdistuksessa. Jokinen on selvästi loistava henkilöohjaaja. Ehkä siinä mielessä hivenen harmittaakin, että elokuvasta oli tehty kovin hollywoodmaisen pompöösi. Vaikka sinänsä infernaaliset kohtaukset sopivat hyvin kuvaamaan lopunajan aikoja leirillä, olisi loistava tarina ja vielä loistavammat näyttelijät jo itsessään riittäneet tunnelman luomiseen. Nyt karattiin välillä karnevalistisiksi ja se ainoastaan leikkasi tilanteen hyytävyyttä, ei suinkaan korostanut sitä.


Niin, käsikirjoitus, näyttelijät ja mieletön Lapin luonto, siinä sitä on puitetta kerrakseen ja ne olisivat oikeastaan riittäneet minulle. Mutta sen verran realisti olen, että ymmärrän elokuvan tehdyn myös Suomen rajojen ulkopuolelle ja silloin arvattavasti enemmän on todellakin enemmän.

Kannattaa käydä katsomassa joka tapauksessa.


Kommentit

Lähetä kommentti