Palokaski 3: Venla


Yleisesti ottaen en ole turhan tarkka siitä, minkälaista kirjallisuutta luen. Kirjallinen itsetuntoni ei romahda sen asian myöntämisestä, että välillä on hirveän mukavaa ja rentouttavaa lukea viihdettä. Aina ei ole venäläisten klassikkojen aika (ja minulla ei ole ollut pitkään aikaan... no, joskus vielä), ihan niin kuin joskus menee mieluummin mäkkärille Michelin-tähden ravintolan sijasta. Palokaski-sarjan kohdalla minulla on kuitenkin pieni arka piste. J.K. Johanssonin aliaksella kirjoitettu jännityssarja on niin kertakaikkisen laskelmoitu köyhän miehen Lisbeth Salander-kopioineen päivineen, että melkein nolottaa. Paitsi että ei, koska tajunnanräjäyttämisen sijasta Palokaski kerta toisensa jälkeen koukuttaa mukaansa. Ja toimii helppona ajatuksia nollaavana välipalakirjana, jota yksinkertaisesti on mukava lukea, tunnetta sen enempää analysoimatta.

Sarjan kahdessa ensimmäisessa osassa (Laura ja Noora), Miia, entinen nettipoliisi ja nykyinen erityisopettaja, on selvitellyt kadonneiden teinityttöjen kohtaloa. Hyytävään tapahtumavyyhteen on sekoittunut myös Miian oma menneisyys, sillä hänen Venla-siskonsa on kadonnut vuosikymmeniä aiemmin jäljettömiin. Jo kolmannen kirjan nimi antoi lupauksen siitä, että Venlan mysteeri selviää ja näin tosiaan tapahtuikin. Uteliaisuus tyydytetty, check.

Kirja oli myös edeltäjiensä tapaan nopea, sujuva ja helppo luettava ja sellainen lukusukkula, mitä piti lukea sivu toisensa jälkeen. Sen verran taitavasti ja mielikuvitusta kutkuttavasti ruuvia käännettiin koko ajan tiukemmalle. Itse asiassa vauhti oli Venlassa huomattavasti kovempi, välillä likimain hengästyttävä, kuin aiemmissa osissa. Uusia juonenkäänteitä ilmaantui, naamiot tippuivat itse kunkin henkilön kasvoilta ja juuri kukaan ei tuntunut olevan se, miltä aluksi vaikutti. Jännitystä ja vauhtia, check.

Sen sijaan se, mikä jäi puuttumaan, oli tarinan onnistunut solmiminen päätökseen. Pitkin matkaa nostettiin esiin uusia, kiinnostavia koukkuja, jotka sitten lopulta jäivät vaille minkäänlaista selvitystä. Kuten vaikkapa Miian veljen Niken rooli yhdessä jos toisessakin asiassa, tai Miian suhde Mikaelin kanssa. Tarinan edetessä paljastui uusi yllättävä sukulaisuussuhde, mutta se jäi vaille selvitystä (ellei sitä sitten ole tapahtunut jo aiemmassa osassa, korjatkaa, jos se on minulta unohtunut). Summa summarum, avoimia kysymyksiä jäi ilmaan roikkumaan liian paljon siihen katsoen, että kyseessä on trilogian päätösosa. Hutiloinnin makua. Paitsi jos suunnitelmissa on tehdä vielä lisää Palokaskea. Jää nähtäväksi.

J.K. Johansson: Venla (Palokaski 3)
Tammi 2015
204s.

Kommentit