Juha Virkki: Sohvaperunan leffaraamattu

               

Pukinkontista paljastui pienoinen tiiliskivi, nimittäin leffakriitikko Juha Virkin kirjoittama Sohvaperunan leffaraamattu. Kirjassa on 1089 elokuva-arviosta. Valtaosan niistä Virkki on kirjoittanut usean vuosikymmenen aikana eri lehtiin, joitakin arvioita on kirjoitettu tätä kirjaa varten.

Idea on yksinkertainen ja siksi toimiva. Napakat ja asiantuntevat leffakritiikit keskittyvät asiaan paljastamatta liikaa, mutta kuitenkin sen verran, että huonosta elokuvamuistista laillani kärsivä lukijakin saa palautettua ammoin katsotun elokuvan mieleensä. Arviot etenevät aakkosjärjestyksessä ja tämän ratkaisun ansiosta kirja palvelee myös hakuteoksena. Perinteiseen tapaan elokuvat on arvosteltu tähdin ja viiden tähden elokuvat on nostettu astetta arvokkaammin ja näkyvämmin esille. Tähtiarvioiden lisäksi ääripäitä kuvaavat 'Klassikko'- ja 'Ajanhukkaa' -määreet.

Kirja on ilmestynyt vuonna 2012 ja uusimmat lehtiarviot ovat vuodelta 2008. Tämä aiheuttaa luonnollisesti sen, että moni hieno (ja vähemmän hieno) viimeisimmän vuosikymmenen elokuva teoksesta puuttuu. Mutta toisaalta menneiden vuosikymmentenkin kulttielokuvia riittää. Siksi toiseksi, koska tulin äidiksi vuonna 2009, on oma elokuvasivistykseni menneen kuuden vuoden osalta olematonta.

Tästä voikin päätellä, että ensimmäisellä kierroksella luin kirjaa keskittyen niihin elokuviin, jotka olen itse katsonut. Montaa rakasta, vanhaa suosikkia oli kiva muistella Virkin tekstin välityksellä, myös silloin kuin Virkin arvio oli huomattavasti omaani penseämpi (esimerkiksi Indepedence Day on minulle ja monelle ikäiselleni lähestulkoon pyhä teos, jota ei kyllä pitäisi mennä arvostelemaan...). Ilahduttavasti mieleeni palautui myös monta elokuvaa, joiden olemassaolon olin jo autuaasti unohtanut.

Hauskaa oli sekin, että elokuvien myötä tuli mieleen myös monia muistoja omasta elämästä. Silveradoa katsoin lapsuudenkotonani isän ja veljen kanssa, Taru sormusten herra -trilogian grande finalen kävimme katsomassa nykyisen mieheni kanssa, lähdimmepä syrjäkyliltä oikein kimppabussilla sitä kaupunkiin katsomaan. Kellopeliappelsiinia yritin katsoa silmät turvonneina silloin, kun mieheni lähti armeijaan. Nuija ja tosinuija oli joskus 90-luvulla hauskinta mitä maailmassa saattoi olla, vielä kymmenenkin katselukerran jälkeen. Piukat paikat on ollut ikisuosikkini ihan lapsuudesta asti, vaikka tapahtumat ovatki saaneet iän tulon myötä vähän uusia sävyjä mielessäni...

Virkki käyttää sanansäilää taitavasti. Negatiivisuudetkin tuodaan esille mukavan lupsakkaasti, vaikkakin terävästi. Monen elokuvan kohdalla minun oli oltava eri mieltä (vaikkakin todennäköisesti nostalgian ja tunnemuistojen sumentamana), mutta useille lempielokuvilleni Virkki tekee myös kauniisti oikeutta. Arvioiden väliin oli siroteltu muutamia median luotsaamien äänestysten tuloksia: kuten Kaikkien aikojen parhaat elokuvat- ja Kaikkien aikojen paras elokuvamusiikki -listauksia. Kirja ei olisi niitä tarvinnut, mutta ihan mielenkiintoisena lisänä ne toimivat.

Sohvaperunan leffaraamattu on kirja, josta on iloa pitkään. Seuraavaksi ajattelin ryhtyä kaivelemaan elokuvasuosituksia niihin harvinaisiin hetkiin, kun moiselle ylellisyydelle on aikaa. Täytyy siis ryhtyä etsimään sopivan arvokasta, mutta myös käytännöllistä sijoituspaikkaa leffaraamatulle heti sohvan ja television läheisyyteen.

Juha Virkki: Sohvaperunan leffaraamattu
Docendo 2012
598s

Kommentit

  1. Tämähän vaikuttaa kiinnostavalta, nimeään myöten. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Nimi on tosiaan mainio! Ole hyvä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit