Tieto- ja asiakirjallisuus Amman lukuhetkessä vuonna 2014


Vuonna 2013 otin tavoitteeksi kasvattaa lukemani tietokirjallisuuden määrää ja luin keskimäärin yhden tietokirjan kuussa. Viime vuonna luin ilman vailla minkäänlaisia tavoitteita, mutta siitä huolimatta luin 16 tietokirjaa. Pidän saavutusta erinomaisena, sillä kaikkinensa luin viime vuonna vähemmän kuin aikaisemmin. Toisin sanottuna tietokirjallisuuden lukeminen ei ole pelkästään vakiinnuttanut paikkaansa lukemistossani, vaan myös kasvattanut osuuttaan.

Tietokirjallisuus on tässä tapauksessa ajateltava hyvin laajasti. Ohjenuorana olen käyttänyt paitsi tervettä järkeä myös kustantajan luokitusta (eivät välttämättä vastakohtaisia asioita). Esimerkiksi Leon Leysonin Poika joka pelastui -teoksen olisin itse luokitellut lasten ja nuorten kaunokirjallisuuteen, mutta luokituksessa se on merkitty sotamuistelmiin, mitä se tietysti myös onkin. Mukana on siis selkeitä tietokirjoja, asiaproosaa, muistelmia, esseitä, kuvateoksia... paljon kaikkea. Kun tätä koostetta tein, vaikutuin myös teosten kovatasoisuudesta. Osa kirjoista on onneksi menneiden vuosien tuotantoa, mutta siitä huolimatta Blogistanian Tieto -äänestyksessä minulla tulee olemaan hikinen urakka valitessa, mitkä kolme teosta saavat ääneni.

Onneksi on vielä pari viikkoa aikaa miettiä. Sillä välin tervetuloa tutustumaan viime vuoden tietosatoon! Hyviä lukuvinkkejä taatusti kaikki, sen uskallan luvata. Klikkaamalla kirjan nimeä pääset siitä kirjoittamaani arvioon.















Kommentit

  1. Vau, huikea määrä tietokirjoja! Minulla on Heikkisen Juice-elämäkerta vielä kesken, vaikka se järkälemäisyydestään huolimatta on ihan nopealukuista tekstiä. Puolisoni sen sijaan lukee tuota Kolben Yläluokka-kirjaa ja innostuu välillä lukemaan siitä kohtia ääneen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin erinomaiset teokset menossa. Minäkin luin näistä molemmista ääneen parhaita paloja!

      Poista

Lähetä kommentti