Savonia-palkinto Jouni Tossavaiselle!


Jouni Tossavainen vastaanotti kaupungintalolla Savonia-palkinnon palkintoraadin Seppo Konoselta (vas.) ja Jaakko Kosuselta.

Tämän vuoden Savonia-palkinto jaettiin tänään Kuopion kaupungintalolla. Voiton vei kuopiolainen Jouni Tossavainen Hannes Kolehmaisesta kertovalla romaanillaan New Yorkin lentävä suomalainen. Onnittelut!

Raati luonnehti kirjaa vahvaksi romaaniksi kuopiolaisesta urheilulegendasta, joka menestyksellään valoi suomalaisiin kansallistuntoa. Toisaalta työläistaustaisen Kolehmaisen edustaminen porvarillisen Suomen väreissä ei miellyttänyt kaikkia. 

Omassa puheessaan Tossavainen kiitti paitsi perhettään myös omaa valmentajaansa, kirjailija on nimittäin itsekin intohimoinen juoksija. Hän myös nosti esille huolen kirjallisuuden ja kielen kohtalosta tulevaisuudessa. Vaikeuksissa kärvistelevät lehdet kun huomioivat kirjallisuusuutisia entistä vähemmän.

Savonia-palkinto osui Tossavaiselle hyvään saumaan siinäkin mielessä, että hän juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivalta kirjailijana. Hänen ensimmäinen teoksensa Juoksijan testamentti ilmestyi vuonna 1985.

Kommentit