maanantai 6. tammikuuta 2014

Satuhetki: Pikku prinssi Pop-up (Antoine de Saint-Exupéry)


Kaikki Pikku prinssi -fanit, juonitiivistelmiä metsästävät koululaiset (hyi teitä) ja muut syvällistä prinssi-analyysiä odottavat: tämä ei ole sellainen kirjaesittely, vaan hyvinkin subjektiivinen mielipide yhdestä kirjallisuusklassikosta. Kuten Satuhetki-etuliitteestä on pääteltävissä, tämä on reportaasi lukuhetkistämme Herra Syksyn ja Neiti Kevään kanssa.

Pikku prinssi ei ole kirja, joka olisi tarkoitettu 4- ja 2-vuotiaille, tiedän sen. Mutta meillä sattuu olemaan hyllyssä WSOY:n tekemä pop-up -versio, eli siis suuri kirja, jossa on upeat kolmiuloitteiset kuvat. Ymmärrettävästi lastenkirjahyllyn peränurkkaan tulevaisuutta odottamaan jättämäni kirja herätti perillisissäni suunnatonta uteliaisuutta. Päätin, että on parempi tutkia kirjaa yhdessä, kuin löytää se joku päivä lattialta itsenäisesti luettuna (lue revittynä/syötynä/saksittuna/täyteen piirrettynä). Sitä paitsi nelivuotias pieni poikani sattuu olemaan melko syvämietteinen tyyppi, jota tällä hetkellä kiinnostaa suunnattomasti mm. avaruus, kuolemanjälkeinen elämä ja se, voivatko vauvat tippua äitiensä masuista vahingossa vessanpönttöön (viimeisin oli tämänaamuisen aamiaiskeskutelumme aihe, welcome to my life), joten ajattelin kirjan saattavan kiinnostaa oletettua enemmän ja kenties tarjoavan jopa vastauksia mieltä vaivaaviin kysymyksiin. Lähinnä siis kahteen ensimmäiseksi mainittuun!

Pääasiallinen syy lukemiseen oli kuitenkin oma Pikku prinssi -traumani. Luin kirjan ensimmäistä kertaa lukiossa, enkä ymmärtänyt yhtään mitään lukemastani. Muistan äidinkielenopettajani (terveisiä!) lähestulkoon itkeneen kirjan hienoutta kuvaillessaan ja itse olin aivan ulalla, mikä kirjassa oli niin erikoista. Joten vähintään yhtä paljon kuin haluankin sivistää lapsiani, oli tällä kertaa tarkoitus sivistää itseäni.

Hyvin pian kävi selväksi, että lapsia kiinnostivat Pikku prinssissä tasan tarkkaan ja ainoastaan nuo kolmiuloitteiset kuvat. Ne ovatkin kertakaikkisen upeita, eritoten ne, joita pystyy itse vipua käyttäen liikuttamaan. Täytyy sanoa, että siinä vanhakin jo nuortui. Muuten kirjan tarina ei sitten kiinnostanutkaan lapsia, joskin tuo herra syvämietteinen saattoi kuunnella tarkemmin kuin mitä antoi ymmärtää. Siksipä luin kirjaan vähän valikoiden, lukien ääneen ainostaan pienille sopivimmat kohdat ja itse hiljaa sitten ne, jotka olisivat menneet aivan yli hilseen kuulijakunnalta.

Lasten sivistyminen jäi siis arvoitukseksi, entäpä omani? Tällä kertaa lukiessani minulla ei ollut tunnetta, etten olisi ymmärtänyt, mistä kirjassa oli kyse. Itse asiassa luulen tajunneeni oikein hyvinkin, joten jonkinlaista kehitystä on selkeästi tapahtunut. Mutta valitettavasti en kykene samastumaan siihen tunteeseen, mitä moni tätä kirjaa kohtaan tuntee. Onhan Pikku prinssissä paljon hienoja, pohtimisen arvoisia ajatuksia ja kyllä, herkkä ja surumielinen tunnelma jää hyvin mieleen. Mutta silti. Ne eivät tule minulle asti. Voi johtua siitäkin, että itse olen lukenut samat ajatukset niin monesta muusta kirjasta ennen Pikku prinssiä. Tämä kirja ei ole koskaan ollut minulle SE ensimmäinen, joka olisi pakottanut ajattelemaan.

Siitä huolimatta suosittelen tätä kolmiuloitteista versiota kaikille kirjasta kiinnostuneille. Niille, joille tarina on tuttu, antaa kolmiuloitteinen maailma ihan uuden säväyksen. Ja kaltaisilleni pöhlöille, joille tarina ei vain avaudu sen vaatimalla tavalla, tarjoaa kuvitus paljon huvia. Mutta kuten tuli mainittua, aivan perheen pienimmäisten kätösiin en kirjaa suosittele, sen verran haurailta kuvat vaikuttavat. Silti tämä on kuitenkin hyvä "ensimmäinen" Pikku prinssi. Leikki-ikäistä kiinnostavat kuvat, seuraavalla lukukierroksella kouluiässä saattaa jo itse tekstikin kiehtoa enemmän.

Vaikka Pikku prinssi ei nautikaan tällä hetkellä perheessämme varauksetonta ihailua, tallennan kirjan visusti hyllyyn ja otan sen esille taas muutaman vuoden päästä. Omalta osaltani olen jo menettänyt toivoni, mutta nuorissa on tulevaisuus. Ehkä kirja koskettaa syvimmin kouluikäistä? Millaisia kokemuksia teillä on Pikku prinssistä? Millaiselle lukijalle sitä suosittelisitte?

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi (pop-up)
WSOY 2009
60s.

9 kommenttia:

  1. Onhan nämä Saint-Exupéryn aforismit ja elämänohjet aika kliseisiä. Jotkut tutkijat ovat selittäneet, että kaikelle kirjan esiin nostamalle on vastaavuus kirjailijan elämässä, henkilö tai ilmiö, ja että tarina aukeaa monipuolisemmin, jos tietää nämä. Mutta pitäisihän kirjan toimia ihan itsenään! Ei Pikku Prinssi ole siis kolahtanut minuunkaan.

    Parempi satumuotoinen elämänohjekirja on mielestäni Leena Krohnin ihmisen vaatteissa, josta pidän tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, olet varmaan ihan oikeassa siinä, että jos tuntisi taustat, tarina aukeaisi paremmin. Koska minulle jäi juuri sellainen tunne, että sinänsä hyvät, mutta kliseiset elämänohjeet jäävät jotenkin irrallisiksi.
      Ihmisen vaatteissa on minulla lukematta, elokuvan olen kyllä nähnyt ja pidin siitä kovasti.

      Poista
  2. Hieno kuvaus epäilemättä vilkkaasta lukuhetkestä!

    Muistelen Prinssin olleen minusta jokseenkin kiinnostava (kun äiti sitä ääneen luki), ja ihmisten kesyttämisen ajatus oli mielestäni silloin äärimmäisen hieno... eikä se hullumpi ole nytkään. Silti luulen, että äitini taisi olla kirjasta aavistuksen enemmän innoissaan kuin minä. Ainakin se löytyi lapsuudenkodistani kolmella kielellä.

    (Leena Krohnin Pelikaanimies taisi olla se ensimmäinen isompaa sisäistä pohdiskelua herättänyt kirja. Mutta senpäs luinkin itse...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, elokuvana sen nimi taisi olla "Pelikaanimies". Elokuva on tehty enemmän lapsille, "Ihmisen vaatteissa" taas sopii eri ilmiöitä kritisoidessaan enemmän - tai myös - aikuisille, ainakin aikuinen löytää siitä eri asioita kuin lapsi.

      Poista
    2. Tosiaan, vaihdoin vahingossa nimen! :D

      Olen elokuvankin nähnyt, mutta se ei ihan täysin vastannut muistikuviani kirjasta. Epätarkkuus voi tosin olla muistissa siinä missä elokuvassakin...

      Poista
    3. Booksy, tässä on sekin, että äidin innostus johonkin kirjaan vaikuttaa kyllä varmaan melko suorasti lapsen kiinnostukseen :) Ainakin omassa luennassani on aika hurja ero, jos olen ihan liekeissä jostakin kirjasta tai jos ei kiinnosta yhtään lukea enää sadatta kertaa jotain tiettyä kirjaa.

      Pelikaanimies on jäänyt mieleeni hyvänä elokuvana, joka puhutteli ihan aikuistakin. Pitäisikin ehdottomasti lukea joskus Ihmisen vaatteissa!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tämä on juuri se reaktio, mitä itseltäni olen jäänyt kaipaamaan :) Ihanaa, että sinä pidät!

      Poista
  4. Minulle Pikku Prinssi on kyllä ollut "aina" tuttu nimeltään, mutta en ole tainnut lukea sitä koskaan. Kirja kuitenkin odottaa hyllyssä ja aion viimein lukea sen Annamin Vive la France! -haasteen puitteissa. Toivottavasti tykkään :)

    Voih, nuo lasten kysymykset ovat joskus niin vaikeita...

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...