Kaari Utrio: Seuraneiti


Hätkähdyttävän kaunis Iidensalmen Kelhon kappalaisen tytär, mamselli Linda kutsutaan seuraneidiksi Helsinkiin kauppaneuvoksetar Poppelille. Hämmästyttävä ulkonäkö ja ihastuttava luonne saa kaupungin kaikista korkeimman ylhäisönkin kiinnostumaan tästä ujosta tytöstä. Merkittävin ihailija on kreikkalaisia jumalia muistuttava senaatin kopisti ja aatelinen Victor Waldau. Poppelin kauppahuoneen perijä Claes Carleson taas toimii serkkunsa tukena ja turvana kaupunkielämän pyörteissä. Uuden pääkaupungin sesonkia saapuu hämmentämään myös todellinen originelli, upporikas neiti Waldau, jonka omaisuutta Victor Waldau odottaa kieli pitkällä. Tänä talvena kaupungin tarkkoja soveliaisuussääntöjä rikotaan vielä monta kertaa!

Harvoin tulee pyörrettyä mieltään kirjasta kesken lukemisen niin täysin kuin tällä kertaa. Kaari Utrion uusin historiallinen romaani Seuraneiti tuntui käynnistyvän perin hitaasti. Vaikka kuvaukset Kajaanin ja Ylä-Savon elämästä kiinnostivat jo henkilökohtaisistakin syistä, tuntui tietoa olevan vähän liikaakin yhteen romaaniin. Utriolla on historialliset faktat niin hyvin hallussa, etten aluksi osannut heittäytyä tarinaan mukaan, vaan vanha historianopiskelija minussa olisi kaivannut muistiinpanovälineitä kirjan viereen. Olin myös hieman epäluuloinen, sillä romantiikka ei ole varsinaisesti mukavuusaluettani. Ja kun päähenkilö on kertakaikkisen ihastuttava kaunotar, jonka ympärillä pyörii ihailijoita kuin kärpäsiä, on romantiikkaa epäilemättä luvassa!

Viimein annoin itselleni luvan rentoutua. Päähenkilöt olivat ihania: Poppelin perhe oli hyvä, lämmin ja rakastava kun taas inhat ja ylhäiset Waldaut niin luotaantyöntäviä kuin olla vain voi. Linda taas oli oikeamielinen ja arka neiti, johon tällaisen maalaistytön oli helppo samastua. Ehkä kuitenkin kaikista riemastuttavin hahmo oli kuviakumartamaton ihanankamala neiti Waldau Kajaanista. Ja kukapa nainen ei uppoutuisi ihastuneena kohtaukseen, jossa köyhä pappilanmamselli saa kokonaisen puvuston kaupungin parhaista kankaista tehtynä ja parhaan ompelijan suunnittelemana?

Seuraneidissä Suomi on ollut osa Venäjän suuriruhtinaskuntaa kahdenkymmenen vuoden ajan. Ihailen sitä ajankuvaa, jonka Utrio kirjassaan luo. Kaikki on edelleen murroksessa. Säätyläistö on jo sopeutunut uusiin isäntiin, mutta puhuu edelleenkin vain ruotsia. Venäläiset taas eivät luota suomalaisiin, varsinkin, kun samaan aikaan Puolassa on levotonta. Levottomuutta herättää myös valtakuntaa uhkaava koleraepidemia, mutta vielä tässä vaiheessa se on kaukainen uhkakuva Helsingin perspektiivistä tarkasteltuna. Uusi pääkaupunki se vasta murroksessa onkin. Tuomiokirkkoa rakennetaan ja Kruununhaka on hieman pahamaineinen paikka. Kaduille annetaan uusia hienoja nimiä, mutta ikiaikainen vasikkahaka on kaupunkilaisten suussa vasikkahaka siitä huolimatta. Myös säätyhierarkia alkaa osoitella rakoilun merkkejä. Aatelisto on asemastaan hyvin ylpeä, eikä mielellään suo porvaristolle alentuvaa nyökkäystä enempää. Siitä huolimatta juuri samainen porvaristo elättää aateliston. Porvariston vallankumous on jo käynnissä, vaikkakin kuplat pysyvät vielä pinnan alla.

Hankalasta alusta huolimatta Seuraneiti oli melko täydellistä lukemista viime viikkoon, joka meni lasten ja oman kuumeilun merkeissä. Ihanteellinen tilanne, kun on juuri sopivasti kipeä: sängyssä lepäily tuntuu suorastaan velvollisuudelta, mutta olo on tarpeeksi hyvä lukemiseen! Vaikka kirjassa tuntui aluksi olevan faktaa vähän turhankin paljon, en voi olla ihastelematta sitä taitoa, millä Utrio yhdistää tiedon ja viihteen toisiinsa. Kyseinen aikakausi on minulle itselleni tärkeä ja tuttu, mutta siitä huolimatta opin kirjasta paljon uutta. Ja opin myöskin sen, että ehkä minä kuitenkin olen loppujen lopuksi vähän romantiikankin ystävä. Ainakin silloin, kun henkilöt ja tarina ovat taitavasti kirjoitettuja.

Kaari Utrion kotisivuilta muuten löytyy kirjasta tekstikatkelmia sekä kuvia. Jos et tiedä, millaiset ovat lampaanlapahihat tai miten monimutkaista oli miesten kaulaliinan solmiminen, täältä se selviää!

Seuraneidin on lukenut myös Booksy ja Kirjakko ruispellossa.

Kaari Utrio: Seuraneiti 
Amanita 2013
464s.

Kommentit

  1. Ihana kirjoitus, Amma! Minua taas hirvitti alkuun Lindan ylenpalttinen kauneus - mutta viehdyin häneen totaalisesti sitten loppupeleissä. (Historialliset faktat eivät vaivaa ollenkaan, niitä saa kaataa niskaani vaikka ripakopallisen jos sen tekee osapuilleen nokkelasti...)

    Ja tuo porvariston vallankumous kuplimassa pinnan alla on hienosti ilmaistu. Kiteyttää hyvin sen fiiliksen, että samat säännöt eivät ehkä enää loputtomiin pädekään.

    VastaaPoista
  2. Häpeäkseni joudun myöntämään, etten ole vieläkään lukenut yhtä ainotta Utrion kirjoittamaa kaunokirjaa. Sentään hänen tietokirjojaan olen lukenut. Joskus nuorempana luin "Eevan tyttäret". Sieltä tuli täyslaidallinen feminismiä päälleni. Olin kirjan lukemisen jälkeen pitkän aikaa poissa tolaltani... ja ehkä vieläkin.

    Onneksi kirja ei ole liian imelä. Mukana on "paheellinen" Katajanokka. Kiinnostavaa! ;)

    VastaaPoista
  3. loppuiko teidän muiden mielestä seuraneiti kesken? kirjassa Poppelin perhe ja Linda jäivät istumaan vaunuihin pihaan ja Savoon matkustamisesta ei kerrottu enää ja ei selvinnyt, että saivatko Linda ja Claes toisensa.Toivottavasti kirjaan tulee jatko-osa ja televisioon epookki-draama. Näin koko ajan lukiessani kirjan henkilöt mielessäni.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti