Hyvää pääsiäistä maaliskuun koosteen muodossa +palkinto


Oikein rentouttavaa ja aurinkoista pääsiäisviikonloppua kaikille! Meillä pääsiäistä vietetään perheen, suvun ja ystävien kesken, osittain maalla mummoloissa, osittain omassa kodissa. Itse asiassa juuri nyt minun pitäisi olla järkevä ja ryhtyä pakkaamaan, mutta koostetaanpa nyt alkajaisiksi maaliskuu nippuun. Tästä koosteesta tosin puuttuu vielä kuukauden viimeinen kirja, jonka ehdin esitellä teille mahdollisesti sunnuntaina tai sitten maanantaina. Tulossa kasvatusasiaa: Mervi Juusolan Vahvaksi rakastetut lapset.

Kun tarkastelen tässä kuussa lukemiani kirjoja, täytyy nyökytellä päätä tyytyväisenä. Olipa hyvä lukukuukausi, luin mahdottoman hyviä kirjoja! Ainoa pieni miinus on, että kuvittelin alun perin ehtiväni lukea vähän enemmän. Haluaisin eroon tästä lukemistani vaivaavasta suorituskeskeisyydestä. En ole meganopea lukija, eikä nykyisessä elämäntilanteessa ole yksinkertaisesti aikaa lukea enemmän. Eikä asia kovin paljon häiritsekään. Koen asian ongelmalliseksi lähinnä sen takia, että lukupinot vain kasvavat, eivät pienene, vaikka lukisin niin paljon kuin ehdin... help! :)

Aloitin maaliskuun onnistuneesti lukemalla Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun. Kirja oli ehdottoman positiivinen elämys ja odotan innolla seuraavaan osaan tarttumista. Hiltuselta on myös syksyllä tulossa uutuusteos, tällä kertaa jotakin aivan muuta kuin Studio -sarjaa. Mielenkiintoista!

Kirjojen ulkopuolelta täytyy mainita We Will Rock You -musikaali. Minähän olen ylipäänsä ihan täyspäinen ihminen, mutta Queenin musiikki on ehkä jonkinlaista mietoa huumetta minulle. Kaikki menee ihan hyvin, kun pysyttelen siitä erossa, mutta auta armias, jos avaan Pandoran lippaan. Sanotaan vaikka näin, että tässä kuussa elämäni soundtrack on ollut vahvasti Queen -painotteinen ja mahdollisesti myöhemmin keväällä tai kesällä saatte lukea Queen -asiaa lisää :)

Kuukauden huumoripläjäyksestä vastasi Wylie Oversteetin Maailmanhistoria päivitettynä Facebookiin.
Kirja oli hauska, mutta ei se tainnut jättää kovin paljoa sattumia vaskooliini.

Aivan ehdottomasti kuukauden paras kirja oli Stephen Kingin 22.11.63. Kirja oli paksu ja lohkaisi aimo osan kuukaudestani, mutta totisesti se oli jokaisen sivun ja tunnin väärti. En ehkä ole aivan vieläkään toipunut kirjasta ja tiedän jo nyt, että se on ehdottomasti yksi parhaita tänä vuonna lukemiani kirjoja. Ah sitä kuukautta, jonka voi tällaisiin sanoihin päättää!

Luin myös kaksi uutta Leena Lehtolaisen Maria Kallio -novellia. Novellit tuntuivat pieneltä välipalalta, mutta jäin nälkäisenä ja kiinnostuneena odottomaan syksyllä ilmestyvää seuraavaa Kallio -romaania.

Luin myös Julie Kiblerin Matkalla kotiin -romaanin. Kirja oli ennen kaikkea kepeää viihdettä, mutta minulla on tuntuma, että se kuuluu niihin kirjoihin, joiden arvo nousee ajan myötä. Jo nyt huomaan aina välillä muistelevani kirjan tapahtumia ja henkilöitä. Ehkä kirjassa oli kuitenkin yllättävän syvällistä sanomaa, niitä kultahippusia siellä vaskoolissa :)

Niinikkään luin Joonas Konstigin Totuus naisista -kirjan. Ai että, oli hyvä tämäkin. Konstigia pitäisi ehdottomasti lukea jossakin vaiheessa lisää.

Kuten edellä tuli jo mainittua, lasken tämän kuukauden saldoon vielä yhden teoksen eli tuon Juusolan kasvatusoppaan. Olenkin tehnyt itseni kanssa sellaisen diilin, että pyrin tuomaan joka kuukausi yhden tietoteoksen blogiini. Siis ainakin pyrin, vuoden lopussa nähdään, miten onnistuin!

Blogissa harrastettiin myös Käytännön blogifilosofiaa ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Jaoimme kokemuksia siitä, miksi luemme, mitä tunteita ja kokemuksia metsästämme. Kiitokset kaikille hienoista vastauksista! Olen höpötellyt tässä postauksessa vaskooleista. Se on mielikuva, mikä minulle lukemisesta jäi omien ja teidän ajatustenne pohjalta. Lukeminen on vähän niin kuin kullanhuuhdontaa. Joskus käteen ei jää mitään, aika usein pelkkää tavallista moreenia, iloisina hetkinä niitä kultahippusia ja silloin tällöin (tässä kuussa minulla Stephen Kingin kohdalla) se jättihippu ;)

Palkinto parhaasta kommentista menee tällä kertaa Elinalle Luettua elämää -blogiin, joka kirjoitti näin:
Lukemisen huippuhekti on tunne, jonka voi saavuttaa, kun kaikki on kohdallaan: kirjan kieli, kuvaus, henkilö ja tapahtuma ovat kuin yhtä, ja kaikki se tavoittaa minussa jonkin sävelen, joka alkaa soida. Ehkä se on jokin oivalluksen hetki "tästä elämässä on kyse", tai ehkä se on puhtaasti esteettinen kokemus. 

Elina, ota yhteyttä, ajattelin tarjotella sinulle kultahippusia Julie Kiblerin muodossa! :)

Amma

Kommentit

  1. Vilpittömästi sinun on kyllä loistava. Samoin Sysipimeä, joten sinulla on hyvää edessä. Siinä muuten on vähän Freddie Mercurystakin (tämän kerron ilman juonipaljastuksia :)).

    Hyvää pääsiäistä, Amma ja koko perhe. Terveisiä hieman eteläisemmästä (Sisä-)Savosta. <3

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, että Kingin kirja nousi ykköseksi :) Minua se tuolla hyllyssä jo odottaa... Pitäisi kiriä tahtia King-lukusuunnitelmani kanssa, mutta en halua hätiköidä ;)

    Ihanaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. Minusta on ihanaa, että pidit herra Kingin kirjasta niin paljon! Itsehän - paljon Kingiä lukeneena - en ihastunut ikihyviksi uutukaiseen; minusta se oli aikalailla perussettiä mieheltä, eikä niin loistavaa, vaikka kyllä minäkin viihdyin kirjan parissa, niin kuin aina Kingin kohdalla. =D

    Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti