Sirpa Kähkönen: Hietakehto


Toukokuussa alkanut urakkani on saavuttanut välitavoitteensa. Tuolloin aloitin Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan lukemisen alusta ja nyt olen lukenut tänä syksynä ilmestyneen uusimman, Hietakehdon. Sirpa Kähkösen mietteistä kirjasta esittelinkin jo aiemmin syksyllä täällä.

Hietakehto eroaa sarjan muista kirjoista siinä, että se ei sijoitu Kuopioon, vaan sen läheisyyteen Selma Kelon (ent. Lehtivaara) huvilalle. Kähkösen esittämä kuvaelma on kuin suoraan vanhasta Suomi-filmistä: herrasväki on tullut kaupungista viettämään kesää maalle, lapset on tuotu reippailemaan terveellisessä maalaisilmassa. Kuva on kuin unta ja samalta tuntuu kirjan henkilöistäkin: kaukana kavala maailma ja ennen kaikkea sota, mikä tuntuu kovin etäiseltä. Siitä huolimatta sota on läsnä ajatuksissa. Tohtori Kelo ja Mari joutuvat lähtemään vaaroja täynnä olevalle matkalle, sota tunkeutuu Juhon ja Charlotan leikkeihin ja hiekkatietä pitkin kävelee huvilaan odottamaton vieras lomalittera kourassaan.

On hienoa lukea kirjasarjaa tällaisessa aikataulussa. Edelliset tapahtumat ovat hyvin mielessä, eikä niitä tarvitse muistella tai arvailla. Toisaalta sillä on myös varjopuolensa. En epäile ollenkaan, etteikö Hietakehto olisi yksi syksyn parhaimpia lukemiani kirjoja, jos se olisi ainoa tälle vuodelle lukemani Kuopio -sarjan kirja. Sirpa Kähkönen osaa asiansa ja tuttujen henkilöiden kuulumisia on mukava seurata. Mutta kun mielessä on vielä kirkkaana edeltävä osa, Neidonkenkä, on pakko sanoa, ettei Hietakehto ole sarjan paras tai edes toiseksi paras romaani. 

Mistä tämä sitten johtuu? Yksi keskeinen syy lienee näkökulmassa. Olen lukenut sarjaa tähän asti hyvin vahvasti Annan ja Hildan tarinana ja samaistunut nimenomaan heihin. Hietakehto on kuitenkin lasten tarina ja kertoo sen, minkä jo takakansikin lupaa: Mitä sota tekee kaikkein pienimmille? Toinen syy siihen, miksi tämä ei nouse ehdottomiin suosikkeihini on siinä, etten ylipäätään ole vain lyhen ajan kattavien romaanien suuri ystävä.. Ratkaisu voi olla toimiva ja tässä tapauksessa epäilemättä onkin sitä. Mutta vääjäämättä tällaiseen romaaniin tahtoo tulla tyhjäkäyntiä ja liian pitkiä ajatusten juoksuja ja harhailuja.

Hietakehdossa onkin vahvasti väliromaanin tuntu, tyyntä myrskyn edellä. Ratkaisu ei ole huono, sillä niin itse romaanin kuin sen tapahtumienkin tunnelma on yhtenäinen. Paahtava, aurinkoinen vuorokausi, ehkä kesän viimeinen, rauhan tyyssijassa luonnon tarjoillessa antejaan. Siitä huolimatta jossakin pommit putoavat, rintamat lähestyvät toisiaan ja yön pimeinä hetkinä mieleen välähtää, miten kaikki päättyy, onko voittaja armelias, muistaako se vielä vanhat synnit.

Sillä se jälki jonka me jätämme lapsiin, on meidän kuolematon merkkimme.

Sirpa Kähkönen: Hietakehto
Otava 2012
336s.

Kommentit

  1. Oletpa lukenut Kähköstä reippaassa tahdissa! Hän kirjoittaa niin upeita kirjoja, etten yhtään ihmettele.

    Minä olen lukenut Kähkösen aiemmat romaanit, mutta Hietakehto antaa odotuttaa. Taidan antaa kirjan odottaa vieläkin hetkisen - ehkä kevään, kesän korvilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä kesäkirja, vaikka toisaalta oli ihan lohdullista muistella loppukesän aurinkoisia päiviä näin marraskuussakin.

      Kähkönen on ollut tämän vuoden "projekti". Mietin tässä, että voisin ottaa ensi vuodeksi itselleni uuden projektin, kun on niin monta kirjailijaa, jolta haluaisin lukea kirjallisuutta järjestelmällisesti. Hmmm, täytyypä laittaa mietintään :)

      Poista
  2. Hei Amma! Kiitos kirjojeni ansiokkaasta lukemisesta ja esittelystä. Yhden asian haluaisin painokkaasti oikaista: Hietakehto ei ole yhden päivän romaani.
    Ystävällisin terveisin
    Sirpa Kähkönen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sirpa ja kiitos palautteestasi! Pahoittelen virhettä, arviota kirjoittaessani tarkistinkin tuon asian ja laskeskelin, että kirjan tapahtumat sijoittuvat noin vuorokauden, ehkä vähän reilun ajalle, mutta lopulta tuo yhden päivän romaani -termi on jäänyt tänne kummittelemaan. Korjaan sen ensi tilassa!

      Poista
  3. Tapahtumat sijoittuvat kolmen vuorokauden ajalle.
    Ystävällisin terveisin
    Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä sijoittuvatkin! En ymmärrä, miten olen koko ajan ajatellut tapahtumat yhdelle vuorokaudelle, vaikka nyt kun sanoit, niin toki kirja jakaantuu kolmelle eri vuorokaudelle. En osaa sanoa puolustukseni muuta kuin, että ehkä se oli sitten se pysähtynyt ja viipyilevä tunnelma, joka sai minutn luulemaan, että yksi ja sama vuorokausi voi kestää ikuisesti...

      Poista
    2. Siispä poistin tuon yhden kohdan kokonaan:)

      Poista

Lähetä kommentti