Syyskuun kootut



Kuukausi sitten kauhistelin kiireistä elokuuta ja lupailin ehtiväni lukea ja blogata syyskuussa paljon enemmän. No, tämä kuukausi osoittautui edellisen kaltaiseksi vipellykseksi. Sen sijaan pidin sen, mitä en luvannut, eli kokonaan kotimaisen elokuun jälkeen pitäydyin syyskuussa muilla mailla. Joskin kuukauden ensimmäinen kirja oli toki kotimainen, mutta senkin luin jo elokuun puolella.

Kuukauden luetut:
Sä et tiedä miltä musta tuntuu
Piiat
Tarinoita tuonpuoleisista
Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Baskervillen koira
Suljettu maa - elämää Pohjois-Koreassa
Kesä ilman miehiä

Kuukausi oli mukavan tasavahva, joka toinen kirja muodostui omaksi kohokohdakseen: Piiat, Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville ja Suljettu maa olivat kaikki huippukokemuksia. Lukijat kiinnostuivat kaikista eniten Piioista. Yllättäen kevättalvella tekemäni postaus Minna Canthin Anna-Liisasta on ollut kuukauden toiseksi luetuin. Pyydän mitä nöyrimmästi anteeksi hajatelmiani kestämään joutuneilta äikänopeilta kautta maan ja muistutan nuorta lukijakuntaani sekä lähdekritiikin merkityksestä että siitä, että copypasteaminen ei ole vielä esitelmä :)

Lokakuulle annan kirjavinkeiksi synkkiä tarinoita. Syksyllähän saa olla luvan kanssa vähän synkkä, eikö niin? Vaikka Baskervillen koira ei aivan vastannut odotuksiani, pääsi se kuitenkin Holmes-fanin listoille. Reteämpää meininkiä edustaa Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit ja tosi elämän kauhua jo mainittu Suljettu maa.

Haluan kiittää ja toivottaa tervetulleeksi uudet lukijat! 90 lukijaa, wau! Muistan kun vuosi sitten muutin Bloggeriin ja muutamilla lempiblogeillani oli 90 lukijaa. Mielestäni se oli aivan käsittämätön luku. Nyt näillä blogeilla on toki lukijoita, öhöm, aika paljon enemmän, mutta minulle tämä on aivan huikea määrä. Kiitos vielä!

Tässä kuussa minulla ei ole erityisiä lukusuunnitelmia. Kuun alkupuolella päästän uuden KBF-keskustelun valloilleen ja hyllyssä on useampikin kirja, jonka lukemista odotan. Sitä ennen luen (myöhässä) Anna Karenina -kimppaluvun ensimmäistä osaa, joten väliaikatietoja siitäkin luvassa ensi viikolla!

Ai niin, loppukevennys vielä. Bling bling :)



Kommentit

Lähetä kommentti