Tarinoita tuonpuoleisista (David Eagleman)


David Eagleman on koonnut teokseensa Tarinoita tuonpuoleisista 40 ajatusrakennelmaa siitä, mikä meitä mahdollisesti kuoleman jälkeen odottaa. Jokainen tuonpuoleinen on jotenkin yllättävä: taivaassa saattaa olla myös kaikki ihmisen keksimät jumalat tai jumala voi olla yhtä hyvin pieni hyönteinen kuin tutiseva vanha mies.

Innostuin heti kun kuulin ensi kertaa tästä teoksesta. Opiskeluaikoina luin sivuaineena teologiaa ja silloin tuli vietettyä pitkiä aikoja kirjastossa niin teologian, uskontotieteiden kuin rajatiedonkin hyllykössä. Viime aikoina olen kuitenkin keskittynyt kakkavaippojen kaltaisiin maallisempiin asioihin, joten tartuin innolla mahdollisuuteen ajatella itseni pyörryksiin Eaglemanin seurassa.

Pakko sanoa, että odotuksiin nähden kirja oli pettymys. Ollakseen kiinnostava, tälläisella kirjalla on kolme vaihtoehtoa: 1) jonkun, mielellään kirjoittajan itsensä, pitää uskoa tarinaansa palavasti, sillä onko mitään kiehtovampaa kuin ihmisen usko johonkin? 2) Kirjan pitäisi olla hulvattoman hauska ja vetää kaikki mukavasti överiksi. 3) Jos haluaa pohtia erilaisia mahdollisuuksia filosofisella tasolla, pitäisi ajatusten olla erittäin omaperäisiä, samoja dilemmoja kun on pohtinut jo aika moni muukin aiemmin. Eagleman yrittää viimeistä ja vaikeinta vaihtoehtoa, eikä mielestäni onnistu erityisen hyvin.

Eihän kirja huono ole ja muutamat ajatukset ovat todella hyviäkin. Muutaman kerran jopa koin hehkulamppuhetken eli jokin uusi ajatus heräsi itselleni tekstiä lukiessani. Mutta suurin osa tarinoista oli jo aiemmin esitettyjä tai toistivat vähintään itseään. Toisaalta kirja oli kuitenkin sujuvaa luettavaa ja tieteellisesti pätevää (en tosin näistä molekyyli- ja kvarkkihommeleista oikein mitään ymmärrä). Sen sijaan Eaglemanin ontologinen käsitys oli vähän turhan pessimistinen minun optimistiseen makuuni.

Kaiken kaikkiaan kirja oli tasoa ok. Jotenkin se osoitti masentavan selvästi, että kun puhutaan tuonpuoleisista maailmoista, on meidän ihmisten ajatukset niin kahlittu tähän maailmaan ja olomuotoon, että projisoimme vain omia ongelmiamme, vaikka luulemme pohtivamme muuta (mikä virke!). Ihmismäisen keskinkertainen suoritus siis.

Jos tämä kirja kuitenkin kiinnostaa, älä heitä vielä kirvestä kaivoon, vaan pistäydy Morren ja Tessan luona, he pitivät tästä kirjasta juuri niin paljon kun minä toivoin pitäväni.

Eagleman, David: 
Tarinoita tuonpuoleisista
2011
Käännös Minna Kumpulainen
Avain, 127s.


Kommentit

  1. Voi, olin jo varovasti kiinnostunut tästä kirjasta, mutta nyt innostus kyllä vähän lopahti.

    No,täytyy katsoa jos tämä tulee vastaan, niin voisi päättää itse, mitä mieltä on.

    P.S. Odelma tuli perille, kiitoa! Sen luen varmasti :)

    VastaaPoista
  2. Moi,
    luulen että tuo sinun liian laaja teologinen ja muu sivistyksesi taittoi maallikommille parhaat yllätykset kirjasta. Joskus on siis jotain hyötyä tästäkin että ei ole liikaa sivistänyt itseään ;).

    VastaaPoista
  3. Liisa: voi, olen kyllä huono bloggari, kun mulle tulee heti paha mieli, jos onnistun kuolettamaan jonkun innostuksen kirjaan! Mutta valitettavasti minä en tälle syttynyt. Kiva, että paketti tuli perille!

    Tessa: Höm, liian sivistynyt? Ei kai sentään!! Ja Tessa, mikäs sinä sitten olet??

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä. Vaikuttaa kirjalta, johon olisi mukava tutustua.

    VastaaPoista
  5. Annika ole hyvä, tutustu ihmeessä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti